Minulla on ollut oikein mukavaa näitä tarinoita kirjoitellessani. Toivottavasti teillä lukijoillakin on ollut mukavia hetkiä näitä lukiessanne. Erityiskiitos kaikille jotka ovat uskaltautuneet myös kommentteja laittamaan. Niitä on aina ollut mukava lukea.

Sattuneista syistä on tämä viimeinen kirjoitukseni tähän blogiin. En myöskään tule enää vastaamaan tähän blogiin mahdollisesti vielä tuleviin kommentteihin.

Mutta ei hätää. Kirjoittamista tulen jatkamaan, on tämä kuitenkin minulle sen verran tärkeä harrastus. Todennäköisesti tulen joskus ehkä jo lähiaikoina aloittamaan uuden blogin.

1. Pakkomielle

2. Horoskoopit

3. Serkkuni Lasse

4. Yksinäisyys

5. Huumori

6. Vanki

7. Viha

8. Ihmiskunnan tulevaisuus

9. Ystäväni pedofiili

10. Raha

11. Lintu vai kala?

12. Suomi

13. Jokeri: Kerro mistä haluat minun kirjoittavan. Ehkäpä toiveesi toteutuu.

Herättivätkö aiheet mielenkiintoa? Uskoisin että vähän jotain "mielenkiintoista" löytyy jokaiselle. Ja näkisitpä ne aiheet, joita en tähän tohtinut näkyville laittaa.... Niin ja kaikille uusille blogin aloittajille tiedoksi ja vinkiksi, näitä aiheita ei ole mitenkään patentoitu, varattu tai suojattu. Eli ota siitä mieleisesi ja kirjoita omaan blogiisi. Ollaan tässä Undiksenkin kanssa välillä kirjoitettu täysin samalla otsikolla (tosin toisistamme tietämättä) varsin erilaisia tarinoita suunnilleen samaan aikaan.

Aikaa valintasi tekemiseen annan Pääsiäiseen asti. Sen jälkeen teen pienen yhteenvedon kommenteistanne, ja pyrin kirjoittamaan suunnilleen tarina per viikko kiinnostusta herättäneistä aiheista. Välillä saatan heittää väliin jonkin syystä tai toisesta ajankohtaiseksi tulleen tarinan, mutta se ei toivottavasti ketään häiritse.

Jos intoa itsellä riittää, voi olla että jotain tarinaa pukkaan tulemaan vielä ennen Pääsiäistäkin. Siis aiheesta joka ei ole tuolla listalla. Mutta jos näin pääsee käymään, se tuskin ketään haittaa.

Tykkään ajaa autoa. Paitsi pimeällä ja kaupungissa. Työmatkoillani joudun ajamaan hyvinkin vilkasliikenteisiä teitä, kuten Länsiväylää Espoossa. Työmatkoilla joudun myös vuodenajasta riippuen ajamaan välillä pimeässä. Menen nykyisin niin aikaisin töihin, että vielä näin keväälläkin on töihin mennessäni pimeää. Mutta ei se tutulla reitillä niin hirveesti kuitenkaan haittaa.

Länsiväylän länsipäässä on tietöitä, on ollut jo pitkään. Johtuvat Länsimetron tulemisesta ja siihen liittyvistä liikennejärjestelyistä. Normaalisti tuolla työmatkalla käyttämälläni Länsiväylän osuudella on nopeusrajoitus 80 ja loppupäässä 100 kilometriä tunnissa. Nyt tietöiden takia rajoitus on 60 kilometriä tunnissa. Ja ehkäpä toisin paikoin ihan aiheesta. Ovat kaistat välillä melko kapeita ja mutkikkaita.

Ajoin joskus 1980 luvun alkupuolella kolarin. Mopo tuli punaisen Escorttini vasempaan kylkeen. Kuljettajan, eli siis minun, oven kohdalle. Mopo meni ruttuun ja Escortin ovi vaihtoon. Henkilövahinkoja ei tullut. Mekeinpä tuosta sattumuksesta asti olen odottanut ja pelännyt seuraavaa kolaria. Nämä muutamat vuosikymmenet olen odotellut että koska se väistämätön seuraava kolari tapahtuu. Ei tarvitse enää odottaa. Se tapahtui tänään.

Ei hätää. Henkilövahinkoja ei tullut. Volvotkin selvisivät pienillä kolhuilla. Ainakin omani. Toinen pakeni paikalta.

Elikkä näin se siis tapahtui. Olin tulossa töistä normaaliin aikaan, eli lähdin Haukilahdesta 12.35. Ajelin ensin Ison Omenan kohdalle, ja siitä siltaa myöten Länsiväylän yli ja sitten rampista Länsiväylälle Kirkkonummen suuntaan. Ison Omenan kohdalla olin liikennevaloissa Volvo S 80:n perässä. Moottori näytti olevan D5, mikä hyvin tuollaiseen autoon sopiikin. Väriltään se oli sellainen ruskean punainen, luultavasti manuaalivaihteet. Sen päättelin siitä että punaisiin pysähtymisen jälkeen se valui vähän taaksepäin, ja sehän ei automaatilla ole mahdollista. Jos et sitten laita sitä vapaalle, mutta kuka nyt liikennevaloissa sillain hölmöilisi jollei paina samalla jarrua. Ei se kuitenkaan minun nokkaani asti valunut, olen jo oppinut jättämään tuollaisissa tilanteissa vähän turvaväliä. Kun valot vaihtuivat vihreäksi, lähti se alkuun melko verkkaista vauhtia liikkeelle. Sillalla se sitten selvästi kiihdytti, ja kun käännyimme rampille kohti Länsiväylää, huomasin että sillä oli ideana varmistaa ettei viereistä kaistaa ajava auto pääse sen ohi siinä vaiheessa kun kaistat yhdistyvät. Minä sitten päästin sen väliimme. Kun pääsimme Länsiväylälle, otin vasemmanpuoleisen kaistan ja lähdin ohittamaan oikeata kaistaa hissukseen ajavia autoja. Samainen Volvo kiilasi eteeni, en kuitenkaan ajanut perään vaan ehdin jarruttaa. Yhden auton ohitettuaan se palasi takaisin oikealle. Lähdin sitten sitä ohittamaan paikassa jossa tie tekee mutkan oikealle. Olinkin jo melkein ohi kun tuo sama Volvo tömäytti oikeaan kylkeeni vähän takaoven takapuolelle. Ei vissiin ollut huomannut että kun tie kääntyy, täytyy rattiakin kääntää.

No minä sitten hänestä ohi päästyäni ajoin oikealle kaistalle ja toppasin tienlaitaan vilkku päällä. Ajattelin että hänkin pysähtyisi ja voisimme selvittää tapahtuneen. Eipä hän sitten pysähtynyt, vaan kiihdytti vauhdilla ohi. No minä sitten lähdin reippaasti hänen peräänsä. Hän vaihtoi taas vasemmalle kaistalle ja vauhti nousi jo toiselle sadalle (kuudenkympin alue) kun hänen eteensä tuli muita autoja ja hän joutui hiljentämään. Ajelin hetken hänen perässään, ja otin rekisterinumeron muistiin. Kun hän kääntyi Espoonlahteen päin annoin hänen mennä. Ensin oli mielessä että ohitan hänet väkisin ja kiilaan tien laitaan, mutta järki onneksi voitti. Siinä sitä olisi voinut tulla paljon pahempaa jälkeä.

Vaurioita kun sitten tarkistelin, niin pieni lommo oikean takaoven takapuolella ja aivan pieni painauma takaovessa. Ovi kuitenkin toimii normaalisti, joten ei tuo sinänsä menoa haittaa. Vakuutusyhtiöstä kun selvitimme miten sieltä korvataan, niin yllätyin positiivisesti. He ottivat toisen osapuolen auton rekisterinumeron ylös, ja lupasivat selvittää myöntääkö hän syyllisyytensä. Jos hän myöntää, ei meille tule mitään kuluja, vaan kaikki menee hänen vakuutuksestaan. Jos ei myönnä, voimme viedä asian käräjille tai maksaa korjaukset omasta vakuutuksestamme. Jos joudumme käyttämään omaa vakuutusta, on omavastuu 200 euroa, josta vähennetään jotain kertyneitä hyvityksiä (kun ei ole ollut kolareita) 60 euroa, eli maksettavaksi jää 140 euroa. Sisältää sijaisauton korjauksen ajaksi. Eli emme me lähde käräjöimään. Hintaa tulee siis maksimissaan 140 euroa, ja korjaamolle viemisen vaiva tietysti lisäksi. Silti harmittaa, vaikka ei tuo kovin kalliiksi tulekaan.

Jälkikäteen mietin että olisikohan tuon toisen Volvon kuski ollut juovuksissa. Se selittäisi hyvin tuon hiukan holtittoman ajelun ja paikalta pakenemisen. Poliisia en kuitenkaan missään vaiheessa miettinyt paikalle kutsuvani, sillä itsekin syyllistyin ainakin ylinopeuteen. Eikä minulla myöskään ole kännykkää, millä poliisin olisi voinut paikalle kutsua.

Nyt kun tuo mielestäni väistämätön tilastokolari on ajettu, voi taas huokaista helpotuksesta ja jatkaa turvallista autoilua.

Saunassamme täällä Kirkkonummen kodissamme on kaksi kiuasta. Kuten olen useissa yhteyksissä ennenkin maininnut, ei sähkökiuasta ole käytetty kuin kerran. Testasimme heti alkuaikoina että toimiiko se. Kyllä, se toimii. Puukiuas antaa kuitenkin mielestäni niin paljon paremmat löylyt, että sitä on sitten ihan vakituiseen käytetty. Kertaalleen on tuo puukiuas jo jouduttu vaihtamaankin tämän lähes kolmentoista vuoden aikana jonka olemme täällä asuneet. Eli kun alkoi näyttää siltä että saunapuut ovat loppumassa, ei tullut edes mieleen sellainen vaihtoehto että olisimme siirtyneet sähkökiukaan käyttöön. Perinteisestihän minä olen tuonut mökiltämme Nummi-Pusulasta (nykyisin Lohja) peräkärryllä polttopuita tänne kotiin. Viime kesänä en sitten kuitenkaan tuonut. Siihen oli montakin syytä. Ensinnäkin viime kesänä täällä oli vielä melko runsaasti saunapuita. Toinen selkeä syy oli että peräkärrymme kuomu hajosi muutama vuosi sitten käyttökelvottomaksi. Sen päälle putosi lumet autokatoksen päältä, eikä se kestänyt tätä kohtelua toista vuotta peräkkäin. Ensimmäisellä kerralla kuomuun tuli vain pieni reikä ja halkeama, jotka näppärästi paikkasin putkimiehen teipillä. Ilman kuomua oli polttopuiden kärryyn turvallisesti pakkaaminen aika työlästä, eikä kerralla saanut tuotua kovinkaan kummoista kuormaa. Lisää syitä miksi saunapuut jäi mökiltä tuomatta: selkä. Eli minulla tuo selkä aina välillä reistaa siihen malliin ettei oikein liikkumaan pääse, joten tulevaisuutta ajatellen on valitettava tosiasia se, etten ole varma pystynkö mökillä jatkossa kovinkaan tehokkaasti enää polttopuita tekemään. Eli vaikka mökillä nyt onkin ihan hyvin polttopuita liiterissä, on kuitenkin järkevämpi ettei niitä kärrykaupalla sieltä pois kuskata. Ihan vaan sillä että olisi tosi noloa tilata saunapuita mökille...

Kotiin niitä kuitenkin tilasin. Katselin netistä eri vaihtoehtoja, ja siellähän niitä on helppo vertailla. Löysin sieltä sitten mielestäni tähän tarkoitukseen sopivimman vaihtoehdon ja klikkasin tilauksen menemään. Tein tilauksen parisen viikkoa sitten, ja laitoin toimituspäiväksi perjantain 13. päivä maaliskuuta. Otin kuusi irtokuutiota sekapuutarjousta. Tämä tarjous tarkoitti että puolet polttopuusta on koivua ja toinen puoli sekapuuta. Hinta 58 euroa kuutio, kuljetus kaupanpäälle yli viiden kuution tilauksiin. Olen tyytyväinen. Puu oli tosi kuivaa, ja sopivan pieneksi pilkottua. Sekapuu osuus sisälsi lähinnä leppää ja kuusta, vähän mäntyä. Tämä määrä riittää saunapuina arviolta parisen vuotta. Perjantaina sain puolet kuormasta siirrettyä käyttöä odottamaan sisätiloihin ja puuliiteriin. Lauantaiksi jäi toinen puoli pinottavaksi takaterassille ja autokatokseen.

Pidän puusta muutenkin kuin polttopuuna. No tietysti nuotiopuut esimerkiksi Väinänperällä ovat ihan oma hieno juttunsa, mutta tarkoitan noin yleensä sisustus ja käyttöesineissä. Tämä harrastehuone, jossa tätäkin tarinaa kirjoittelen, sisältää runsaasti puuta. Seinissä on puiset puolipaneelit. Se on ehkä toisaalta vähän vanhahtava sisustusmuoto, mutta minä olen siitä aina pitänyt. Sen vuoksi tässä minulle tärkeässä huoneessa on tällaiset seinät. Tässä samaisessa huoneessa on myös paljon kirjahyllyä. Se on kaikki petsattua koivua. Täyttä puuta. Jopa baarikeittiön tiskipöytä on puuta. Lakattua saarnea. Toimii hyvin. Lattia tässä lempihuoneessani on korkkia. Lasken senkin puuksi, vaikka onkin siis lähinnä puun kuorta. Joka tapauksessa aitoa luonnon materiaalia. Myös huonekaluissa mielestäni puu on oikea materiaali. Kortinpeluupöytä ja penkit ovat täyttä puuta. Suntion hienolla ammattitaidolla itse tekemää. Puuta on myös tämä tietokonepöytä ja baarijakkarat. Sohvissa löytyy kyllä kieltämättä myös puuta pehmeämpiä materiaaleja, vaikka runko ja jalat puuta ovatkin.

Viimeistään tähän kohtaan laittaisin, jos osaisin, Vesamatti Loirin kappaleen "Hyvää puuta". Mutta sinähän, hyvä lukijani, voit sen itse etsiä käsiisi ja kuunnella. Hyvä, aiheeseeni liittyvä kappale. Oli minullakin joskus lapsena jousipyssy katajasta. Varmaan useampikin. Lattiamateriaalina puu on ihan ehdoton. Mutta sitten kun minä (taas kerran) kuolen, ei arkkuni ole pakko olla täyttä puuta. Se on meinaan raskas kantaa...

Pidän myös puista. Lempipuitani on kaksi. Tammi ja Hevoskastanja. Myös Vaahtera ja Pihlaja ovat hienoja puita. Tammi oli jo nuoruudessani ihan ehdoton suosikkini. Iso vankka puu, jossa on erinomaisen hienot lehdet. Tammenterhoja tuli keräiltyä jo lapsena. Mökillämme Nummi-Pusulassa( lue Lohjalla) on istutettu Tammi. Olen sitä usein kuivina kesinä kastellutkin, mutta silti se ei ole juurikaan kasvanut, pysynyt hengissä kuitenkin. Itse asiassa siinä on oikeastaan kaksi puuta, jotka ovat vähän niinkuin kietoutuneet toisiinsa, ja muodostavat yhdessä eräänlaisen pensasmaisen Tammen. Toivottavasti se jatkossakin pysyy hengissä, ja ehkä joskus jopa lähtee oikeasti kasvamaan. Viimeisen lähes kahdenkymmene vuoden aikana se on kuitenkin kasvanut vain reilun metrin pituudesta alle kolmen metrin pituuteen.

Hevoskastanjan kanssa on myös ollut ongelmia. Tontillemme Kirkkonummelle kun joskus silloin alkuaikoina mietimme jotain puuta, oli minulla Tammi heti mielessä. Sen taimia ei kuitenkaan löytynyt lähistöllä olevista puutarhaliikkeistä myynnistä , joten päädyimme hyvään kakkosvaihtoehtoon, eli siis Hevoskastanjaan. Sen taimi, kooltaan kyllä jo reilut 1,5 metriä, oli melko kallis. Kallein meidän tontillemme ostetuista kasveista. Tänään, reilu kymmenen vuotta myöhemmin, tuo kasvi, siis puu, on edelleen hengissä. Pituutta sillä on noin 60 senttimetriä, ja olemus lähinnä kituva pensas. Suurin syy miksi näin kävi, on mielestäni se, että kasvi oli alunperin lähtöisin Saksasta. Siellä on kuitenkin melkolailla leudompi ilmasto kuin meillä. Vaimo olisi jo moneen kertaan hävittänyt koko kasvin, mutta minä en ole antanut periksi. Niin kauan kun siihen keväisin tulee uusia lehtiä, saa se sinnitellä. Muutama vuosi sitten ostimme uuden Hevoskastanjan taimen. Se oli kotimainen, hinnaltaan edeltäjäänsä edullisempi, mutta kooltaan vähän pienempi, suunnilleen metrin luokkaa. Nyt sillä on pituutta nelisen metriä, ja kasvu näyttäisi edelleen jatkuvan hyvin.

Puun tuoksu on myös todella hyvä. Kun vaikkapa olet keväällä halkomassa talvella kaadettuja puita, on niistä tuleva tuoreen puun tuoksu todella hyvä. Saman hyvän tuoksun, tosin vähän miedompana, saa aikaiseksi kun tuo talvella pihasta pakkasesta polttopuita sisälle sulamaan. Ihan oma erityisen hyvä tuoksunsa on jos puu on tervaspuuta. Sitä on todella miellyttävä haistella, ja toimii myös aivan erinomaisena sytykepuuna. Kataja täytyy vielä ihan erikseen mainita todella hyvän tuoksuisena puuna. Hyvä tuoksu on marjoissa, havuissa ja varsinkin itse rungossa, jos sitä vaikkapa työstää johonkin muotoon. Katajan tuoksu on myös mielestäni hyvin kestävä, se tuoksuu hyvälle pitkään vielä kuivuttuaankin. Metsä on täynnä puita. Metsässä on kiva olla muutenkin, mutta myös tuo metsän, eli siis lähinnä puiden, tuoksu on hyvä. Se ei välttämättä aina ole kovin voimakas tuoksu, mutta miellyttävä joka tapauksessa. On se vaan hieno asia että meillä suomalaisilla on niin paljon metsiä, puuta ja puita.

Ensimmäiseenkin tarinaani sain kommentin. En ole siihen vielä vastannut. Syy on yksinkertaisesti se, että kommentti tuli ulkomaankielellä, enkä sitä kovin hyvin hallitse. Ensimmäiseen kirjoitukseeni saamani kommentti ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kommentti, jonka sain, vaan seuraavana päivänä julkaisemaani toiseen kirjoitukseen ehti ensimmäisenä kommentoimaan nimimerkki "Jarski". En siihen kommenttiin vastatessani vielä tiennyt kuka hyvinkin tuttu henkilö tuon nimimerkin takaa löytyi, sen verran innoissani aloin siihen heti vastausta kirjoittaa. Jatkossakin olen pyrkinyt aina kaikkiin saamiini kommentteihin vastaamaan, kunhan ne ovat suomenkielisiä.

Kyllä niitä kommentteja on ihan kiitettävästi tullutkin. Tuossa sivun ylälaidassa näkyy tätä kirjoittaessani erinäisiä tilastotietoja, joista selviää esimerkiksi että kommenttien lukumäärä on tällä hetkellä 382. Luvussa ovat mukana myös minun vastauskommenttini, mutta siitäkin huolimatta luku on mukavan suuri. Kiitos teille kaikille kommenttaja kirjoittaneille!

Muita tilastotietoja joita tuossa sivuni ylälaidassa näkyy ovat kirjoitettujen artikkelien lukumäärä, joka on 77, ja keskeneräisten artikkelin lukumäärä joka on 25. Eli aika paljon on tässä vuoden aikana tullut kirjoiteltua. Kaikenlaisista aiheista. Tuo lomamatka-aihe on yksi, josta on tullut kirjoiteltua aika monta  tarinaa. Samoin koirastamme Timistä olen kirjoitellut useaankin kertaan. Harrastuksiini liittyviä juttuja on myös useita, kuten muutenkin omaan elämääni ja ajatuksiini tavalla tai toisella liittyviä tarinoita. Myös juhlapyhät on tainnut tulla käsitellyksi melko kattavasti.

Paljon on tullut kirjoiteltua, ja paljon niitä on myös luettu. Blogini "Kojelaudasta" näen aina tilastoa viimeisen viikon ajalta montako klikkausta minäkin päivänä blogiini on osunut. Alkuun tuntui tosi hienolta kun ensimmäisen kerran meni rikki viidenkymmenen kävijän määrä yhtenä päivänä. Nyt on muutamina päivinä kävijöitä ollut jo vähän yli 200, eli kehitystä on tapahtunut. Sitä on aina mukava seurata kun julkaisee uuden tarinan, kuinka klikkauksia tulee joskus kymmeniä ihan ensimmäisen tunnin sisällä. Blogissa oleva laskuri puolestaan on ollut käytössä melkein alusta lähtien. Siihen ei kuitenkaan lukema vaihdu suuremmaksi pelkästään sivua klikkaamalla, vaan se pyrkii laskemaan kuinka moni oikeasti on jonkun tarinan sieltä lukenut. En ihan tarkkaan tiedä sitä systeemiä minkä mukaan se toimii, ilmeisesti siinä on jokin aikaraja kauanko sivulla pitää viipyä. Joka tapauksessa tuo laskuri näyttää nyt jo lukemaa yli kolmen tuhannen, joten kyllä näitä tarinoitani on hämmästyttävän usein luettu tämän ensimmäisen vuoden aikana.

Mistäpä sitä sitten kirjoittelisi seuraavan vuoden aikana? Olen joka tapauksessa ajatellut jatkaa kirjoittelua, tosin todennäköisesti tämän alkavan toisen vuoden aikana ei tarinoita tule aivan yhtä paljon, mutta useampi kymmenen toivoakseni kuitenkin. Aika paljon kaikenlaisia aiheita on jo tullut käsiteltyä, mutta joistakin niistä voi tietysti kirjoittaa taas uudestaankin. Kuten lomajutuista tai Timin kuulumisista. Ja joku tarkkaavainen lukija ehkä huomasi että minulla on 25 keskeneräistä artikkelia... No tuo "keskeneräinen" on kovasti paljon liioittelua. Käytännössä tuo luku kertoo montako otsikkoa olen tallentanut luonnoksiin. Alkuun pidin ihan eri paikassa listaa aiheista, joista mahdollisesti joskus jotain kirjoittaisin, mutta nyt olen todennut helpommaksi aina jonkin ajatuksen saadessani tallentaa tuo otsikon muodossa luonnokseksi, niin siellähän ne sitten pysyvät odottamassa mahdollista käyttöä. Voipa olla että tässä taas jossain vaiheessa kerään niistä jonkinlaisen listan, josta sitten saatte itse valita mistä aiheista olisitte mahdollisesti kiinnostuneita jotain lukemaan.

Alkuun kun aloin tätä blogia kirjoittelemaan, pelkäsin vähän että alkuinnostuksen jälkeen homma lopahtaa ja unohtuu. Sen kaltainen toiminta on valitettavasti minulle luonteenomaista monessa asiassa. Eli siis että innostun jostain asiasta välillä kovastikkin, ja sitten jonkun ajan päästä siihen kuitenkin kyllästyn. Nyt kuitenkin uskon näitä kirjoitteluja jatkavani, vaikka varmasti välillä tuleekin olemaan todennäköisesti jonkinlaisia taukoja. Tähän on jotenkin sillain tottunut. Kaikkein useimmin kirjoitan näitä perjantaisin, töiden jälkeen ennen saunanlämmitystä, ja joskus vielä saunaa lämmitäessä ja välillä jopa saunatauoilla. Noin muutenkin on viikonloput sitä aikaa jolloin tulee eniten kirjoiteltua. Viikolla töiden jälkeen ei useinkaan tule ainakaan kovin paljon tähän hommaan paneuduttua. Kesällä saattaa sen vuoksi tahti hidastua, kun ei kesäviikonloppuisin tule välttämättä koneen ääressä niin kovin paljon oltua.

Tämä kirjoittaminen on antanut paljon minulle itselleni. Monellakin tapaa. Monta kertaa olen todennut että omat ajatukseni selkeytyvät itsellenikin huomattavasti, kun alan niistä kirjoittaa. Välillä jonkin tarinan sisältö tulee lopulta olemaan melko lailla erilainen kuin sitä aloittaessani kuvittelin. Toisaalta tuntuu ihan mukavalta kirjoittaa, vaikka tämä hitaasti käykin, kun en enää ole edes yrittänyt kokeilla kymmensormijärjestelmää jonka kuitenkin joskus kauppaopistoaikoina opettelin. Kyllä se on melkolailla tarkkaan tämä oikean käden keskisormi, jolla nämä tarinat syntyvät. Miksei etusormi? Ihan vaan siitä yksinkertaisesta syystä että keskisormi on pisin, ja osuu siis näppäimiin ensimmäisenä. Sen verran on nämä minun sormeni kankeita, ettei niitä tee mieli taivutella enempää kuin on pakko. Myös se tuntuu aina kivalta kun saa jonkin tarinan valmiiksi, ja pääsee painamaan "julkaise" nappia. Ja kuten olen ennenkin jossain vaiheessa todennut, on se aina ehdottoman mukavaa kun saa johonkin tekstiin kommentin. Tuli kommentti sitten tutuilta tai tuntemattomilta. Niihin on aina mukava vastailla joka tapauksessa. En kuitenkaan kirjoittele näitä pelkästään kommenttien toivossa. Tiedän että saisin huomattavasti enemmän kommentteja itsekin, jos lähtisin ahkerasti kommentoimaan muiden minulle tuntemattomien tekstejä. Tämä kirjoittaminen on minulle varmasti usein myös terapiaa, tavalla tai toisella. Tekee hyvää saada ajatukset välillä pois normaaleista arjen rutiineista. Toisaalta on välillä melko mielenkiintoista kirjoittaa jostain vaikeastakin aiheesta. Niihinkin minulla löytyy mahdollisia aiheita varastossa tälläkin hetkellä. Katsotaan sitten milloin sellaiseen tulee seuraavaksi tartuttua.

Tänään on siis minulle tärkeä päivä, näin voi kai sanoa. Mutta kyllä huomenna on vielä tärkeämpi.... Huomenna on perjantai ja 13. päivä. No eipä siinä sinänsä vielä mitään ihmeellistä, niinhän oli perjantaina neljä viikkoa sittenkin. Mutta huomenna alkavat ne Formulat vapailla harjoituksilla siellä Australiassa. Eli hieno viikonloppu tulossa, vaikka aurinko paistaakin....

Vuoden 2015 formulakausi alkaa tulevana perjantaina. Perjantaina ajetaan vapaita harjoituksia, lauantaina on vuorossa aika-ajot ja sitten sunnuntaina varsinainen kilpailu. Vapaat harjoitukset jäävät minulta kyllä katsomatta, ne kun alkavat aamulla jo kolmelta. Lauantain aika-ajot klo 08.00 alkaen ja sunnuntaina varsinainen kisa klo 07.00 alkaen tulee kyllä varmasti katsottua suorana. Kauden avaus ajetaan Australian Melbournessa, siitä johtuu nuo hiukan erikoiset lähetysajat täällä Suomessa.

Kaudesta on jälleen tulossa varsin mielenkiintoinen. Suomalaisittainkin on jännitystä ja seurattavaa jälleen tuplasti, sillä mukana ovat tälläkin kaudella Kimi Räikkönen ja Valtteri Bottas. Ferrari on talvitestien perusteella arvioituna ottanut viime kauteen verrattuna oikein kunnon harppauksen eteenpäin. Auto on saanut lisää moottoritehoja, ja ajettavuuskin on nyt enemmän Kimin mieleen. Vielä kun lisätään että Kimin tallikaveriksi on vaihtunut Sebastian Vettel, Kimin paras ystävä formulakuskien joukosta, niin kaikki näyttää ennen kauden alkua todella hyvältä. Kimin viime kauden sijoitus loppupisteissä oli kahdestoista. Nyt on lupa odottaa sijoitusta vähintäänkin kuuden parhaan joukkoon.

Entäs sitten Valtteri Bottas. Viime kausi oli Williamsin ja Valtterin kannalta todella hyvä. Viime kaudella hän sijoittui loppupisteissä hienosti neljänneksi. Tällä kaudella on mahdollista saavuttaa jopa vielä pykälää parempi sijoitus. Viime kaudella Valtterilta jäi saavuttamatta sekä paalupaikka että osakilpailuvoitto. Tällä alkavalla kaudella ne tulevat molemmat. Näin uskon. Williams on ollut talvitesteissä hyvin nopea ja luetettava auto, ja Valtteri on edelleen pystynyt olemaan hienokseltaan tallikaveriansa, Felipe Massaa, nopeampi. Mersut ovat kuitenkin talvitestien perusteella arvioituna myös tällä alkavalla kaudella pykälää muita parempia. Mihinkään muuhun johtopäätökseen ei voi tulla, kun ottaa huomioon heidän autonsa luetettavuuden ja nopeuden talvitesteissä. Testien nopeimmat ajat kirjattiin selvällä erolla muihin Mersuille. Ja Mersut ajoivat kaikki nopeat kierroksensa kovemmalla (lue hitaammalla) renkaalla kuin muut. Näin ollen alkavan kauden voittajaksi on tasan kaksi vaihtoehtoa: Lewis Hamilton ja Nico Rosberg. Itse veikkaan että tällä kertaa Nico korjaa potin. Hänellä on nyt ehkä viimeinen mahdollisuus voittaa maailmanmestaruus, tiellä on vain muuan Lewis Hamilton, joka on todella nopea. Lewisin heikkous (ehkä ainot) tulee kuitenkin henkiseltä puolelta. Hän suhtautuu asioihin, myös ajamiseen, ehkä liikaakin tunteella. Sitä kun Nico pystyy hiukan järkyttämään, niin tämän kauden voitto on hänen. Nico on uskoakseni myös hieman paremmin motivoitunut maailmanmestaruuden saavuttamiseen, koska hänelle se olisi ensimmäinen.

Lisää mielenkiintoisia elementtejä tähän kauteen tuo esimerkiksi kisojen lukumäärä. Saksan osakilpailusta ei tätä kirjoittaessani olla vielä päästy sopimukseen. Eli kausi on joko 19 tai 20 osakilpailua sisällään pitävä mittelö. Myöskään kauteen osallistuvien tallien lukumäärä ei vielä ole tällä hetkellä aivan sata varmasti selvillä. Se on varma että Heikki Kovalaisen entinen talli Caterham ei enää ole alkavalla kaudella mukana. Mutta pystyykö Manor (viime kaudella Marussia) osallistumaan koko kauteen, on edelleen hiukan epävarmaa. Varmalta kuitenkin näyttäisi että se on mukana, mutta saako se autonsa mukaan jo avaukseen Australiaan on edelleen hiukan epävarmaa. Tällä hetkellä heiltä kuitenkin puuttuu edelleen esimerkiksi toinen kuski, eikä avaukseen ole jäljellä enää montaakaan päivää. Sarjaan mukaan hyväksytty Haas-talli aloittaa joka tapauksessa vasta ensi kaudella, siitä on jo tullut varmuus.

Kuskeista yksi mielenkiintoisimpia ja seuratuimpia on alkavalla kaudella varmasti Max Verstappen. Siinä vaiheessa kun hän allekirjoitti sopimuksen Toro Rosson kanssa osallistumisestaan tähän nyt alkavaan kauteen F1-kuljettajana, oli hänellä ikää 16 vuotta... Siitä syntyi silloin heti aikamoinen mediasirkus. Vaikka hän on nyt jo ehtinytkin täyttää 17 vuotta, on hän kaikkien aikojen nuorin Formula ykkösissä koskaan kilpaillut kaveri. Tämä ennätys tulee varmasti myös säilymään pitkään, sillä hänen "ansiostaan" on jo nyt ehditty tehdä sääntömuutos että Formulakuskin (siis ykkösissä) tulee tulevaisuudessa olla iältään vähintään 18-vuotias.

Muita mielenkiinnolla ensi kaudella seurattavia kuskeja on varmasti myös Daniil Kvyat. Hän nousi Toro Rossolta Red Bullille kun Sebastian Vettel siirtyi Ferrarille. Tämä nuori venäläinen on mielestäni varsin mukava ja mielenkiintoinen tapaus. Hänen aina iloinen olemuksensa ja ehdottoman säntillinen keskittymisensä tähän vaativaan ammattiin ovat tehneet minuun vaikutuksen. Eikä asiaa haittaa ollenkaan se että hänkin (Sebastian Vettelin tapaan) aina välillä heittää suomalaisten häntä haastatellessa väliin muutaman sanan suomeksi. Samoin on mielenkiintoista seurata kuinka Daniel Ricciardo pärjää tällä kaudella hänen tallikaverinaan Red Bullilla. Viime kaudellahan hän oli yksi kauden ehdottomista onnistujista päihittäessään selvästi tallikaverinsa Sebastian Vettelin.

Yksi erityisen mielenkiintoinen talli alkavalla kaudella on McLaren. Siihen on alkavalla kaudella vaihdettu Hondan moottori. Honda tekee paluun Formuloihin usean vuoden tauon jälkeen, ja on todella mielenkiintoista nähdä mihin se pystyy.Talvitestien perusteella on odotettavissa ainakin alkukaudelle suuria haasteita vauhdin ja varsinkin luetettavuuden suhteen. Ihan oma lukunsa on varmasti heidän toinen (siis itseasiassa ensimmäinen merkityksessä ykköskuski) kuskinsa Fernando Alonso. Hän ajoi toiseksi viimeisissä talvitesteissä todella oudon kolarin.Hän täräytti kaiteeseen paikassa jossa juuri kukaan (paitsi tietysti Pastor Maldonado) ei koskaan yleensä kolaroi. Vauhti oli jo ennen ulosajoa poikkeuksellisen alhainen, ja yhdyn täysin niihin epäilijöihin joiden mukaan Alonsolle tapahtui jotain jo ennen ulosajoa. Oliko se sitten autosta tullut sähköisku vai jokin sairaskohtaus, sitä en lähde arvailemaan, mutta en myöskään usko viralliseen selitykseen että ulosajon olisi aiheuttanut voimakas tuulenpuuska. Alunperin tiedotettiin että Alonso on täysin kunnossa, mutta hänet vietiin ihan vain varmuuden vuoksi sairaalaan. Jossain vaiheessa sitten myönnettiin että hän sai aivotärähdyksen. Myöhemmin myönnettiin lopulta että hän oli hetken aikaa tajuton. Nyt on vissiin ainakin epävirallisesti myönnetty että tajuttomuuden jälkeen Alonso kertoi olevansa Karting kuski jonka haaveena on päästä aikuisena Formula ykkösiin.... Eli hän luuli elävänsä vuotta 1995. Ensin jahkailtiin että pääseekö Alonso kauden viimeisiin talvitesteihin. Ei sitten päässyt. Pidettiin kuitenkin itsestään selvänä että hän ajaa kauden avauksessa Australiassa. Nyt tiedetään ettei aja. Tätä kirjoittaessani ei ole varmaa tietoa myöskään siitä pääseekö hän osallistumaan kauden toiseen osakilpailuun Malesiassa kaksi viikkoa Australian avauskisan jälkeen. Jotenkin minusta tuntuu että Fernandon kausi tai jopa koko hänen kirkkain uransa alkaa olla menestyksen osalta taputeltu. Sääli sinänsä, koska hän oli kuitenkin erittäin nopea kuljettaja, vaikkakin luontaaltaan hyvinkin hankala.

Kovin montaa päivää ei siis enää tarvitse odottaa kun tuo sirkus pyörähtää käyntiin. On mielenkiintoista nähdä meneekö kausi edes suunnilleen ennakko-odotusten mukaan. Ja mikä tai kuka aiheuttaa tämän kauden yllätykset, sillä niitä tulee varmasti. On tullut kaikilla muillakin kausilla.

Sairaalassa en ole joutunut olemaan syntymäni jälkeen kuin pari kertaa. Kummallakin ketrtaa TAYK:ssa, Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa. Nykyään vissiin TAYS. Ensimmäisellä kertaa sinne joutuessani olin 10-vuotias. Olin siellä viikon verran. Siellä tutkittiin minun jatkuvia päänsärkyjäni. Migreeniksi se sitten todettiin. Muistan vieläkin tuon viikon melko hyvin. Se oli aivan kauheaa. Nimittäin se sairaalassa olo. Enhän minä varsinaisesti sairas ollut. En yhtään sen enempään kuin esimerkiksi tänään. Migreeni on ja pysyy, se ei muuksi muutu. Mutta se sairaala. Laitos. Ja siellä oleminen.

Huoneessani oli muitakin potilaita, se oli muistaakseni neljän hengen huone. Kyseessä oli ilmeisesti jonkinnäköinen lastenosasto, sillä olimme kaikki lapsia. Poikia. Ne muut olivat oikeasti sairaita. En juurikaan kysellyt mikä heitä vaivaa, mutta näkihän sen meikäläinenkin että sairaita he olivat. Ei terveitä lapsia laiteta kiinni letkuihin, tai pistetä kipsiä jalkaan ja siteitä päähän, jollei siihen ole jotakin syytä. Ilkeitä he olivat. Sellainen mielikuva minulle jäi. Ei heistä kenestäkään minulle kaveria tullut. Yksi huonekavereistani jäi erityisesti mieleeni. Hänellä oli syöpä tai jotain. Joka tapauksessa hänelle olisi ollut tärkeää syödä säännöllisesti joka päivä. Hän tiesi sen itsekin varsin hyvin. Hänen äitinsä tuli yleensä häntä katsomaan illalla, iltaruuan aikaan. Silloin hän heittäytyi tarkoituksella hankalaksi. Hän oli suunnitellut sen valmiiksi jo päivällä. Hän väitti ettei ole yhtään nälkä, ei tee mieli syödä. Sitten hän kiristi äidiltään rahaa. "Anna kymppi niin syön tuon". Ja äitihän maksoi. Niillä rahoilla hän sitten seuraavana päivänä kipaisi alakerran kioskista ostamassa karkkia. Tarjosi minullekin. Ei maistunut hyvälle.

Ikävien huonekavereiden lisäksi minua ahdisti sairaalassa se laitosmaisuus ja yksilön vapautta rajoittavat säännöt. Piti syödä, juoda ja nukkua silloin kun käskettiin. Ei saanut mennä ja kulkea vapaasti. Vaatteet oli sairaalan vaatteet. Ruoka oli sairaalan ruokaa, ja haju oli se aina niin inhottava sairaalan haju.

Toisen kerran samassa sairaalassa olin vähän reilu kolme vuotta myöhemmin. Silloin olin oikeasti sairas. Minulla oli aivokalvontulehdus. Noin muuten kokemukset sairaalasta olivat samankaltaisia. Siellä ei todellakaan ole mukava olla. Ymmärrän luonnollisesti että on hieno asia että meillä Suomessa on hyvä terveydenhuolto ja ajan tasalla olevat sairaalat. En silti haluaisi sairaalassa olla, vaikka ymmärränkin että joskus vaan on pakko. Armeija-aikana olin vielä yhden Joulun sotilassairaalassa kovassa kuumeessa, mutta sen jälkeen en ole sairaaloissa joutunut potilaana osastolla olemaan. Onneksi.

Kovin usein en ole myöskään sairaaloissa vieraillut ketään katsomassa. Kummankin lapsen syntymän yhteydessä luonnollisesti tuli sairaalassa muutama kerta käytyä. Se oli kuitenkin jotenkin erilaista, iloista sairaalassa käymistä. Vaikka ei se sairaala sinänsä yhtään sen miellyttävämmältä paikalta tuntunut kuin muillakaan kerroilla.

Viime perjantaina kävin sitten pitkästä aikaa sairaalassa vierailulla. Menimme vaimon kanssa täältä Kirkkonummelta Tampereelle, josta otimme myös äitini kyytiin. Menimme sitten Hatanpään sairaalaan katsomaan isääni. Hän oli siellä ollut jo useita päiviä, eikä ollut vieläkään kovin hyvässä kunnossa. Ensin oli tullut lievä sydänkohtaus, joka jätti jälkeensä sydämen vajaatoimintaa. Sitten tuli vielä lievä aivoinfarkti, jonka jäljiltä ei esimerkiksi puhe vieläkään oikein kunnolla sujunut. Entuudestaan hänellä on myös Alzheimerin tauti, joten muistikaan ei oikein toimi.

Sairaalasta jäi melko ankea kuva. Sellaisiahan ne sairaalat ovat. Sairaalan haju ei ole mitenkään miellyttävä. Hoitajat ovat kovin kiireisiä. Parhaansa he varmasti tekevät, en sitä epäile, mutta kovin paljon ei heiltä aikaa potilasta kohti riitä. Tiedän että isäni ei varmasti haluaisi sairaalassa olla yhtään sen kauempaa kuin tarve vaatii, mutta nyt tilanne vaan on se ettei hän kotihoidossa tällä hetkellä pärjäisi. Sitä sitten en tiedä kuinka tarkkaan hän oman tilansa ja paikkansa hahmottaa, kun ei hän juurikaan pysty edes puhumaan. Toivotaan kuitenkin että toipuminen edistyy sen verran hyvin, että hän taas jossain vaiheessa pystyy paremmin ympäristönsä kanssa kommunikoimaan, ja pääsemään sairaalasta pois.

Torstaina oli hyvä sää patikoida, ja teimme Timin kanssa jo tutuksi tulleen lenkin. Tällä kertaa oli sovittu treffit perheen kanssa Koillisrinteille. Timi oli tosi innoissaan kun näki tuttuja, mutta se huono puoli asiassa oli ettei Timi olisi sen jälkeen halunnut jatkaa patikointia, vaan se olisi halunnut lähteä muun perheen mukana juoksemaan rinnettä ylös hissin vierellä. Poika tuli meitä vielä morjestamaan seuraavan reitillämme oleen hissiaseman luo, jonka jälkeen Timi oli sitä mieltä että jokainen jolla oli sukset (laskettelu- tai murtsikkasukset) jalassa saattoi hyvinkin olla hänen oman laumansa jäsen, jonka vuoksi heistä jokaista olisi pitänyt välttämättä päästä haistamaan. Eli toisin sanoen tämän erinomaiselta etukäteen vaikuttaneen idean jälkeen että treffataan rinteessä, oli Timin taluttaminen melkolailla työlästä. Vasta parin viimeisen kilometrin aikana Timi oli luovuttanut tuttujen löytämisestä, ja suostui tulemaan hihnan päässä sillain normaalisti. 

Torstaina lähdin sitten vielä myöhemmin iltapäivällä uudelleen patikoimaan, kun vaimo ja tytär olivat tuleet takaisin rinteestä. Kävelin Levikeskukseen, kävin Hotelli Levin liuona ja kiertelin sen jälkeen ympäri Levikeskusta. Itse asiassa etsin postilaatikkoa. Kummipojalle piti saada kortti menemään. Postilaatikkoa ei löytynyt mistään, joten poikkesin Pub Hölmölään pitämään pienen tuumaustauon. Se luonnollisesti auttoi. Eli mieleeni tuli että Hotelli Sirkantähden pihassa oli ainakin joskus ollut postilaatikko, ja olihan se siellä vieläkin, kun sinne seuraavaksi suunnistin.

Perjantaina oli sää edelleen lämmennyt, aamullakaan ei ollut pakkasta kuin ihan vaan pari astetta, tuulta ei juuri nimeksikään ja aurinko paistoi. Kelpasi sitä siinä meikäläisen patikoida ja muiden lasketella. Lapset ottivat päivän aluksi hiukan tuntumaa lumilautaan opettajan johdolla. Tytär innostui sen verran että lautaili koko päivän. Poika vaihtoi oppitunnin jälkeen takaisin suksiin, ja lasketteli niillä iltaan asti. Sen verran tytär jossain vaiheessa kaatuessaan loukkasi ranteensa, että pojalta jo vapaaksi jäänyt ideaaliside kieputettiin vuorostaan tyttären ranteeseen.

Illalla kävimme Pihvipirtissä syömässä kunnon pihvit. Takaisin tullessa alkoi olla jo vähän haikea mieli, sillä aamulla olisi lähtö edessä ja kilometrejä ajettavana vähintäänkin riitävästi yhdelle päivälle. Itse tykkäisin lähteä liikenteeseen mahdollisimman varhain, joskus viiden kuuden aikoihin, mutta eipä tuo muille käy, ei varsinkaan pojalle joka ei kuulemma lomalla suostu ennen kahdeksaa nousemaan. Katsotaan nyt sitten miten tässä käy, tavoite olisi joka tapauksessa olla ennen yhdeksää liikenteessä.

Ei ihan yhdekseltä oltu liikkeellä, mutta viisi yli kuitenkin. Sää oli alkuun aurinkoinen pikku pakkaskeli, mutta jo Torniosta eteenpäin oli lämpötila plussalla. Torniossa pidimme ensimmäisen tauon. Suunnistuksesta huolehti minun lisäkseni vanha navigaattorimme, jonka seurauksena tajusimme yhtäkkiä olevamme Ruotsiin vievällä sillalla... No tein sitten sellaisen näppärän U-käännöksen heti Haaparannan puolella, ja lopulta löysimme ABC-asemalle. Lapsilla oli oikein hauskaa kun isä eksyi vahingossa kesken matkan Ruotsin puolelle.

Pari taukoa pidettiin vielä Tornion jälkeenkin, ja kotona oltiin suunnilleen 22.20. Eli taukoineen matka kesti 13 tuntia ja 15 minuuttia. Kilometrejä tuli 1030. Ihan tarpeeksi yhdelle päivälle. Yllättävän hyvin Timikin tuosta päivästä selvisi. Keskimmäistä taukoa hiukan aikaistimme Timin levottomuuden vuoksi, muuten se oli enimmäkseen ihan tyytyväisenä lasten keskellä takapenkillä omissa turvavöissään. Mutta kyllä se oli myös sitten silminnähden riemuissaan kun lopulta kotiin päästiin. Kaikki tutut lempipaikat kotona piti kiertää ja sitten etsiä omasta lelukopasta joku kiva lelu jolla ei ollut päässyt viikkoon leikkimään.

Sunnuntai meni kyllä sitten ihan huilatessa ja pyykkiä pestessä. Tänään maanantaina koitti sitten taas normaali arki. Töissä oli kovasti kaikenlaista ylimääräistä hommaa viikon lomalla olon seurauksena. Kyllä sitä alkaa samantien suunnitella, miettiä ja odottaa seuraavia lomajuttuja sekä tietysti viikonloppuja tässä pitkin alkanutta kevättä.

Laitoin sitten varaukseen Leviltä viikoksi 28 "Noitalevi" nimisen mökin. Tarkka aika jolloin mökki on käytettävissä, on la 4.7.2015 klo 16.00 - la 11.7.2015 klo 11.00. Mökki on ihan sellainen hirsinen perusmökki vähän vajaan kahden kilometrin päässä Levikeskuksesta, osoitteessa Metsärakka 1. Neliöitä on 126, ja nukkumapaikat kymmenelle. Eli toistan aikaisemman kutsuni tulla mukaan, jos kiinnostuneita löytyy. Jotkut ovat jo ehtineet jonkinasteista kiinnostusta asian suhteen ilmaista, mutta tilaa on tosiaan kymmenelle, joten mukaan vaan. Siinähän sitä olisi tarjolla jälleen yksi odottamisen arvoinen asia tälle vuodelle.

Tästä taitaakin ainakin itselleni tulla varsin mukava vuosi. Talven Levireissu on jo siis tehtynä, samoin yksi oikein mukava Bridge-viikonloppu Hämeenkyrössä, ja hieno Uusivuosi hyvässä seurassa täällä Kirkkonummella. Edessäpäin on vielä ainakin varsin mielenkiintoinen Juhannusviikko, tuo Noitalevi ja syksyllä tietenkin Jäämeri kutsuu. Siinähän sitä on hyvät kiinnekohdat tälle vuodelle.

Maanantaina oli pakkanen jo vähän lauhtunut. Aamullakaan ei ollut kuin kymmenkunta astetta. Vein ensin vaimon ja lapset Länsirinteelle. Kävin kaupassa ja lähdin sitten Timin kanssa patikoimaan. Olimme talssineet jotain 25 minuuttia, kun Timi oli selvästi sitä mieltä että nyt pitäisi kääntyä ja lähteä takaisin mökille. Vauhti hidastui, Timi katseli minua ja oli aina pysähdyksen jälkeen lähdössä takaisin päin.Pienellä houkuttelulla/komennuksella se kuitenkin jatkoi matkaa. Tuuli oli kova. Välillä Timikin selvästi kärsi siitä, kun sattui kunnon puuska kohdalle. Jatkoimme kuitenkin matkaa Koillisrinteille, josta sitten lähdimme metsäpolkua Levin rinnettä myöten kohti Levikeskusta. Alkuun Timi vähän arasteli tätä metsäpolkuakin, mutta kun pääsimme kunnolla metsän keskelle, ei tuulikaan enää tuntunut niin kovin voimakkaasti, ja Timikin selvästi taas tykkäsi mennä eteenpäin. En sitten tiedä voiko koiralla olla niin hyvä suuntavaisto, että se olisi tajunnut meidän olevan taas matkalla lähemmäs mökkiä, eikä siitä pois päin.

Tuo metsässä kulkeva patikointipolku, joka menee Levitunturin kupeessa, menee aina välillä jyrkästi ylöspäin ja sitten taas hetken päästä vastaavasti jyrkästi alaspäin. Timillä on vielä vähän opettelua tässä hommassa. Sen mielestä nimittäin minun pitää vetää sitä jyrkissä kohdissa ylöspäin, ja vastaavasti jyrkissä alamäissä Timi vetää minua eteenpäin sellaisella vauhdilla ettei meinaa pystyssä pysyä. Hyvin me sieltä metsästä kuitenkin taas ihmisten ilmoille selvittiin. Levikeskuksesta jatkoimme taas kohti mökkiämme. Vähän ennen perille pääsyä alkoi Timi toppailla sen vuoksi, että tassuihin oli jäätynyt jääpaakkuja, jotka haittasivat kävelyä. En niitä ruvennut kuitenkaan poistamaan, kun olimme jo melkein perillä. Lenkille tuli pituutta noin 10 kilometriä, ja aikaa meiltä meni tunti 50 minuuttia. Mökille päästyämme Timi meni tyytyväisenä pötköttelemään sohvalle.

Tuuli oli maanantaina niin kova, että osa rinnehisseistä jouduttiin sulkemaan. Tästä johtuen vaimo ja lapset tulivat jo puoli kahden maissa takaisin mökille. Poika ei jaksanut kantaa suksiaan skibussin pysäkiltä mökille, vaan laittoi ne jalkaansa ja lykki mökkiä kohti. Kaatui tietysti, ja teloi vasemman käden ranteensa. Toivottavasti ei ole murtunut. Laitettiin ideaaliside, ja päätettiin katsoa miltä se aamulla näyttää. 

Nyt kun oli hyvää aikaa, kävimme päiväruualla pannukakkutalossa. Siellä on lähes 100 vaihtoehtoa erilaisille räiskäleille eli lätyille. Hyvää oli, voin suositella. Illalla kävimme sitten vielä Ämmilässä syömässä, joten ei ollut pelkoa laihtumisesta, vaikka Timin kanssa päivällä ihan hyvä lenkki patikoitiinkin. Ämmilästä mökille tullessa löysi tytär jalkakäytävältä yhden pankkikortin. Eli siinä mielessä peli on nyt sitten tasan. Poika hukkasi yhden ja tytär löysi yhden. Tässä löydetyssä pankkikortissa on myös lähimaksamisominaisuus, joten mahtaa Koivusen Hannaa harmittaa, sitten kun huomaa korttinsa kadonneen.

Tiistaiaamuna oli tuuli vähän hellittänyt, mutta ei paljon. Pakkasta oli aamulla vajaat 10. Pojan ranne oli jo melkein terve, eli ei tarvittu lääkäriä. Vein jälleen perheen laskettelemaan, ja lähdin sitten Timin kanssa patikoimaan. Päivän lenkki oli sama kuin edellisenäkin päivänä lisättäny sellaisella noin 1,5 kilometrin ylimääräisellä metsäosuudella. Kilometrejä kertyi siis reilut 11, ja aikaa meni kaksi tuntia ja 10 minuuttia. Loppumatkaa hidasti kipeytynyt polvi, mutta ei se kovin pahaksi äitynyt kun vähän vauhtia hiljensi, joten eiköhän sillä pääse keskiviikkonakin liikkeelle.

Vaimo ja lapset tulivat jo iltapäivällä mökille. Tuuli kuulemma sen verran kuitenkin edelleen haittasi, etteivät halunneet pidempään olla. He lähtivät melko pian sitten Levihotellin yhteydessä olevaan kylpylään uimaan. Me jäimme Timin kanssa mökille ruokaa laittamaan.

Keskiviikkona oli heti aamusta sää melko lailla ihanteellinen. Pakkasta ei ollut aamullakaan kuin viitisen astetta. Tuulikin oli sen verran tyyntynyt, että kaikki hissit ja rinteet olivat auki. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ja kuulin kevään ensimmäiset talitintin laulut. Todella hieno tunne olla lomalla, Timin kanssa patikoimassa.Patikoimme jälleen tuon reilun 11 kilometriä pitkän lenkin. Aikaa meni saman verran kuin edellisenäkin päivänä. Pidin alussa vähän rauhallisempaa vauhtia kuin edellisenä päivänä, ja ehkä sen ansiosta polvikaan ei reistaillut missään vaiheessa, vaan matka sujui tasaisen mukavasti takaisin mökille asti. 

Jotenkin se vaan on niin mukavaa olla täällä Levillä. Ilma on raikasta ja puhdasta, sitä on helppo ja mukava hengittää. En ole mikään kuntoiluhullu, mutta täällä tuntuu tosi mukavalta patikoida reilut pari tuntia koiran kanssa. Kotona en ole itse asiassa käynyt kertaakaan Timin kanssa varsinaisesti lenkillä. Täällä se jotenkin vaan on niin luonnollista ja helppoa lähteä koiran kanssa pitkälle lenkille. Yhteistyömme koiran kanssa on myös kehittynyt tässä muutamassa päivässä todella paljon. Ensimmäisenä päivänä tuntui että emme päässeet oiken missään vaiheessa yksimielisyyteen siitä mitä vauhtia edetään, missä pysähdellään ja mitä saa haukua ja niin edelleen. Tänään kun tulimme patikoimasta aloin oikein jälkikäteen miettiä ettei tainnut edes hihna kunnolla kiristyä kovin moneen kertaan koko pitkän lenkin aikana. Samoin pienet komentoni "odota" , "mennään" jne tuntuivat menevän Timin ymmärrykseen ihan saman tien ilman mitään tempoilua. Edes Skibusseja ei Timi tänään enää haukkunut, vaikka yksi pysähtyi melkein kohdalle kun olimme alkumatkassa kohti Koillisrinteitä. Eli toisin sanoen tänään ei koirasta ollut enää minkäänlaista ylimääräistä vaivaa patikoinnissa. No okei, ehkä yksi. Aikaisempina vuosina saatoin poiketa ilman koiraa ottamassa yhden aikuisten kaakaon tai oluen matkan varrella, mutta nyt nämä tauot täytyy jättää väliin, kun näihin taukopaikkoihin ei koiran kanssa pääse. Olen vastaavasti kyllä varautunut näihin pitkiin patikointeihin pienellä pullolla (20cl) voimajuomaa, joten tuokin epäkohta on kyllä hyvin korvattu pienellä ylimääräisellä pysähdyksellä tunturin kupeessa.

Saan myös nukuttua täällä tosi paljon paremmin kuin kotona. Viime yönäkin nukuin vähän reilut 10 tuntia, enkä edes heräillyt kovin usein ennen kuin ihan aamulla. Sitä on jotenkin heti aamusta niin levänneen oloinen ja energinen, että oikein odottaa että pääsee taas luonnon keskelle patikoimaan. Meille on tässä muutamassa päivässä jo syntynyt selkeät lomarutiinit. Minä laitan aamuisin noin kahdeksan aikoihin aamupalan, ja sitten puoli kymmenen aikoihin vien autolla vaimon ja lapset heidän valitsemalleen rinteelle. Sieltä tulen kaupan kautta takaisin mökille, josta lähdemme Timin kanssa päivän patikointireissulle. Sen jälkeen olen itse loppupäivän alkuun vaimon läppärin kanssa netissä, sitten huilaamista hyvän kirjan seurassa ja illalla saunaan. Joka toinen päivä käymme myös lasten mieliksi jossain ravintolassa syömässä. Siinäpä sitä on ainakin meikäläiselle ihan tarpeeksi ohjelmaa loman ajaksi.

Sen verran paljon tykkään täällä Levillä olla, että on tullut katseltua myös täällä myynnissä olevia kohteita. Niitä on melko runsaasti, mutta hinnat eivät ole kuitenkaan pienoisesta lama-ajasta huolimatta kovin alas pudonneet. Täälä myydään myös runsaasti kohteita, joista voi ostaa esimerkiksi yhden kuudesosan. Se tarkoittaa siis käytännössä että käytettävissäsi olisi mökin tai huoneston joka kuudes viikko. Jollet itse kyseistä viikkoa voi hyödyntää, voi sen vuokrata. Joko omatoimisesti, tai sitten antaa esimerkiksi Levin keskusvaraamon listoille. Minua tuollainen jotenkin houkuttelisi, mutta vaimo ei jostain kumman syystä asiasta ainakaan heti innostunut.

Itselle tuli tässä tänään myös mieleen sellainen ajatus, että mitäpä jos tulisin Timin kanssa takaisin tänne Leville viikolla 28. Se on sellainen Heinäkuun alkupuolen viikko, jolloin olemme vaimon kanssa viimeistä viikkoa kesälomalla. Vaimo ja lapset ovat sen viikon Gardajärvellä, matka on heille jo varattu. Itse lupasin olla sen viikon Timin kanssa. Alunperin ajattelin viettää sen kotosalla, mutta mikäpä meitä estäisi tulemasta tänne Leville siksi viikoksi? Patikoimaan pääsee erinomaisesti myös kesällä, joten minua ei millään lailla haittaa vaikka rinteet ovatkin kesällä kiinni. Tarkastin sen viikon mökkien varaustilanteen, mutta valitettavasti tätä tuttua mökkiä missä nyt olemme, ei sieltä löytynyt. Sen sijaan tuo aivan samassa pihapiirissä oleva Noitalevi oli vapaana. Neliöitä 126, nukkumapaikat kymmenelle. Hinta viikolta 28 oli 350 euroa. Siis todella edullinen. Melkein jo painoin nappulaa "varaa". Mutta ehkäpä kuitenkin mietin vielä hetken. Löytyisiköhän jostakin tuttavapiiristäni joku tai joitakin henkilöitä jotka voisivat ajatella lähtevänsä minun ja Timin kanssa yhdeksi kesäviikoksi Leville patikoimaan ja rentoutumaan? Jos tuon mökin varaan, olisi siinä hyvin kyllä tilaa muillekin. Ei se liian kallis ole meille kahdellekaan, ja viihdyn kyllä toisaalta hyvin ihan itseksenikin, mutta varsinkin noilla melkoisen pitkillä automatkoilla olisi seura (ja ehkä varakuski) erittäin tervetullutta.

Lomamme jatkuu tällä erää täällä lauantaiaamuun asti, jolloin lähdemme ajamaan kohti kotia. Kotimatkalle ei ole varattu yöpymistä, vaan tarkoitus on ajaa yhtä soittoa kotiin asti. Jos sää on ajamisen kannalta tosi raskas, tai tulee jotain muuta ongelmaa, voidaan tietysti yrittää ottaa lennosta joku yöpyminen johonkin kohtaan. Maanataiaamuna täytyy joka tapauksessa olla taas työpaikalla. Tänään (keskiviikkona) on tarkoitus mennä illalla syömään Rennaan. Sinne ei oteta pöytävarauksia, joten katsotaan miten käy. Jollei sinne pääse, menemme johonkin johon pääsee. Viimeiseksi illaksi, eli siis perjantai-illaksi, meillä on pöytävaraus Pihvipirttiin. Se on paikka jossa on aivan erityisen hyvä buffet-alkupalapötyä, ja pääruuaksi saa sitten oikein kunnon pihvin haluamastaan elukasta. Otin viimeksi poroa, ja se oli sen verran hyvää, että taidan tällä kertaa ottaa samanlaisen. Lomaa on siis vielä oikein mukavasti jäljellä, mutta seuraavan postauksen laitan varmaan tulemaan vasta sitten kun karu arki on taas koittanut.

Päätimme jo hyvissä ajoin viime vuoden syksyllä, että tulemme jälleen lasten talvilomaviikoksi Leville. Varasimme mökin, ja otimme aivan saman mökin kuin viime vuonnakin, koska tämä sattui olemaan vapaana. Ja mikä tärkeintä, tähän mökkiin saa ottaa myös koiran mukaan, kun meillä on nykyään tuo Timi, vajaa viikko sitten 8 kuukautta täyttänyt Shetlanninlammaskoira.

Lapset lintsasivat (rehtorin luvalla) perjantain, joten lähdimme liikkelle jo perjantaiaamuna. Vaimolla on aina perjantait vapaat, ja minä pidin sen päivän ylityövapaata. Ajoimme perjantaina Ouluun asti. Pidimme matkalla pari taukoa, ja koska sääkin oli hyvä, sujui matka ihan mukavasti. Timikin pärjäsi ihan hyvin, vaikkei ollut näin pitkää päivämatkaa ennen autossa kulkenutkaan.

Oulussa yövyimme Kotimaailman asunnosa, kolme huonetta, keittiö, sauna ja parveke. Koirat salittuja. Itselleni tämä Kotimaailma oli uusi tuttavuus. Homma toimii nin että tämä firma välittää ihan normaaleja asuntoja vuokralle vähintään vuorokaudeksi kerrallaan. Hinta ei ollut paha, 139 euroa yöltä. Asunto on siis täysin kalustettu, ja hintaan kuuluu myös pyyhkeet, lakanat ja loppusiivous. Roskat pitää viedä ulos ja astiat tiskata, mutta ei sen kummemmin tarvitse itse siivota. Avaimen sai läheiseltä R-kioskilta, ja lähtiessä sen voi jättää pöydälle yhdessä allekirjoitetun vuokrasopimuksen kanssa. Ihan kätevä homma. Tuli mieleen että jos joskus tarvitsee tilapäisesti asuntoa vaikkapa kodissa olevan remontin vuoksi, niin tämä voisi olla ihan hyvä vaihtoehto. Vuokrakin tippuu huomattavasti, jos viipyy pitempään, ja on sovittavissa tapauskohtaisesti.

Timille tuo Oulun paikka ei tuntunut olevan kovin mieluisa. Asunto oli viidennessä kerroksessa, joten hissillä täytyi mennä. On Timi ennenkin hississä ollut, mutta selvästi se sitä vielä vierasti, eikä oikein tuntenut itseään rentoutuneeksi. Samoin tuo kerrostaloasunto oli Timin mielestä jotenkin outo ja jännittävä. Se ravasi huoneesta toiseen, eikä oikein osannut rauhoittua. Ei edes sen lelut jaksaneet kiinnostaa. Ei se kuitenkaan haukkunut tai tehnyt mitään luvatonta, mutta oli kuitenkin lähes koko ajan jotenkin levoton.

Poikamme onnistui hukkaamaan pankkikorttinsa jo perjantain ensimmäisellä taukopaikalla. Se oli jo toinen pankkikortti joka pojalta katosi tämän ensimmäisen vuoden aikana jolloin hän on sen käyttöä opetellut. Oulussa poika sitten pudota muksahti sängystä ennen seitsemää aamulla. Onneksi ei ollut kerrossänky. Sen jälkeen ei sitten kukaan saanut enää nukutuksi, joten olimme lauantaiaamuna taas hyvissä ajoin liikenteessä.

Lauantain ajomatka oli enää vähän reilut viisi tuntia, joten se tuntui edellisen päivän jälkeen ihan kohtuulliselta. Sää oli edelleen hyvä. Yöllä ollut lumisade oli lakannut, ja aurinkokin alkoi paistaa. Lämpötila oli kyllä sitten vähän viileämpi. Yksi pojan kaveri joka oi ehtinyt Leville jo perjantai-iltana, laitteli pojalle viestiä että lauantaiaamuna oli Levillä heidän mökin mittarissa 28 astetta pakkasta. Iltapäivällä kun itse sinne pääsimme, oli pakkasta enää vähän vajaat 20 astetta. Ihan tarpeen kylmältä sekin tuntui, kun ei olla tänä talvena juurikaan pakkasiin totuttu. Varsinkin koira oli ihmeissään kylmyydestä, nosteli tassujaan eikä suostunut vapaaehtoisesti kovin pitkään pihalla olemaan.

Mökki oli siis vanha tuttu, joten tuntui edellisen päivän vuokrakämpän jälkeen kuin olisi kotiin tullut. Kummallista kyllä myös Timi oli heti kuin kotonaan. Edelliseen iltaan verrattuna se oli hyvin rauhallinen, rentoutunut ja jopa leikkisä. Sama lelu joka ei Oulussa sitä yhtään kiinnostanut, oli nyt sen hampaissa jatkuvasti, ja sitten se tökki sillä meitä jalkaan, että nyt leikitään. Ehkä koira jotenkin vaistosi että nyt ollaan perillä. Kannoimme kaikki kassit ja nyssäkät sisälle, joten tuttuja hajujakin oli nyt mökissä runsaasti. Varmaan omakin käytös oli meillä erilainen kuin Oulun yöpymispaikassa . Ainot mistä Timi ei oikein tykännyt, oli iltaa kohti jälleen kiristynyt pakkanen.

Ensimmäinen yö mökissä sujui mukavasti. Kukaan ei pudonnut sängystä, ja varmaan kaikki nukkuivat paremmin kuin edellisenä yönä. Aamulla (sunnuntai) oli pakkasta enää sellaiset 16 astetta, joten vaimo ja lapset lähtivät innolla rinteisiin. Vaimo kuitenkin epäili että tarkeneeko koko päivää lasketella, mutta lapset olivat intoa täynnä. Heitin heidät autolla eturinteen juurelle, josta sai ostettua heille hissi- ja skibussi liput. Kallista lystiä kuudeksi päiväksi, viisisataa euroa ei ihan riittänyt. Itse jatkoin sitten matkaa kaupan kautta takaisin mökille. Lähdimme Timin kanssa patikoimaan. Innokkaasti se lähti ulos, mutta jo vartin päästä se alkoi nostella tassujaan ja valittaa että on kylmä. Itse taas olin laittanut vaatetta päälle vähän liikaakin. Pakkasta oli vielä 15 astetta, mutta ei se minusta kylmältä tuntunut kun ei tuullut yhtään. Varmaan Timikin olisi muuten hyvin tarjennut, mutta kun kerran tassuja paleli, niin tulimme jo puolen tunnin jälkeen takaisin mökille. Timi alkoi torkkua sohvalla, ja minä sitten kirjoittelin tämän tarinan. Kunhan pakkanen varmaankin iltapäivällä vähän hellittää, lähdemme sitten Timin kanssa uudelleen patikoimaan. Jos vaikka pääsisimme vähän pidmmälle.