Pää on pipi.

Onneksi enää vähän, sellainen jälkijäristys vaihe on menossa. Kesti tuo ensimmäinen migreenikohtaus ilman lääkkeitä suunnilleen 40 tuntia.( Menossa on siis migreenin kohtauslääkkeistä vieroitus.) Ensimmäiset 15 tuntia oli onneksi vielä sen verran lievää, että sain nukuttua jonkun verran tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Keskiviikko aamuna pystyin vielä syömään aamupalan perheen kanssa, mutta sitten joskus suunnilleen kymmenen aikoihin alkoi vaihe, ettei pystynyt muuta kuin pyörimään ja voihkimaan sängyn pohjalla. Sitä sitten jatkui ja jatkui. Menee muuten aika tuollaisessa tilanteessa todella hitaasti eteenpäin. Vaikka kuinka kelloa vähän väliä vilkuilee, niin tuntuu ettei se liiku mihinkään. Ja syy siihen että toivoisi kellon rientävän, on tietysti se, että tietää näiden kipujen jossain vaiheessa hellittävän, eikä siihen auta muu kuin ajan kuluminen.

Viime yö oli pitkä. Yritin totta kai nukkua, mutta eipä siitä oikeen mitään tule kun särky oli niin kova. Jossain vaiheessa aamuyöstä sitten oli jo niin väsynyt, että alkoi välillä nähdä unta ennen kuin tajusi edes nukahtaneensa. Aika mielenkiintoinen olotila. Siinä vähän todellisuus hämärtyy, ja unet ovat aika outoja. Pituudeltaan nuo nukkumisjaksot olivat 10-20 minuuttia, sitten taas heräsi kipuun. Unesta, unista ja unettomuudesta kirjoitan ehkä joskus laajemmaltikin.

Nyt aamulla sitten seitsemän aikoihin tuntui jo sen verran paremmalta, että pystyin jälleen osallistumaan perheen kanssa aamupalalle. Ja kuten olin toivonutkin, sen jälkeen tilanne edelleen parani melko nopeasti, ja yhdeksän aikoihin oli jäljellä enää tämä lievä jomotus, jonka kanssa tulee kyllä toimeen, vaikkei sekään tietenkään kivaa ole. Jotain positiivistakin täytyy aina löytää, joten todettakoon että paino putosi vuorokaudessa reippaat 2 kiloa. Eli kun sairasloma on 60 päivää pitkä, tulee kohta vastaan olemisen sietämätön keveys....

Tästä eteenpäin on vuorossa eräänlaista taiteilua olemisen kanssa. Eli täytyy pyrkiä välttämään kaikkia tilanteita, jotka laukaisevat migreenikohtauksen. Pitää siis syödä, heti kun on nälkä, koska nälän tunne laukaisee migreenin. Sama vielä tarkempaa on juomisen kanssa. Puoli tuntia janon tunnetta, niin oireet alkavat varmasti. Ei se luultavasti enää seuraavilla kerroilla ole 40 tuntia pitkä särky, mutta useita tunteja jokatapauksessa. Muita vältettäviä asioita ovat kovat ja varsinkin äkkinäiset äänet, kirkas tai vilkkuva valo sekä väsymys. Toisaalta jossain vaiheessa se seuraava särky alkaa joka tapauksessa, vaikka kuinka pumpulissa eläisit. Nyt on sen verran väsymystä päällä, että pakko mennä nukkumaan niin kauan kuin vielä voi. Eli hyvää päivää teille muille ja hyvää yötä itselleni.