Levillä oltiin, Taivaassa käytiin ja torakkaa etsittiin.

Oltiin talvilomalla Levillä jokunen viikko sitten. Reissu oli niin mukava että teki mieli palata ajatuksissa sinne vielä uudelleen.

Olimme vuokranneet mökin Metsärakasta, vajaan parin kilometrin päässä Levikeskuksesta. Useimpina iltoina laittelimme itse mökissä ruokaa, mutta koska lomalla oltiin, teki mieli käydä välillä valmiissa pöydässä. Eli tuumasta toimeen ja netin kautta valitsemaan mukavaa paikkaa. Päätimme mennä johonkin, jossa olisi seisova pöytä, jotta lapsetkin saisivat helpommin valittua mitä haluavat syödä. Ja löytyihän sellainen, eli Hulluporon yläkertaan, paikkaan jonka nimi oli Taivas.

Taivas oli ihan kiva paikka, kaikille löytyi maistuvaa syötävää ja saimme mahamme täyteen. Eikä ollut pitkä matka kävellä takaisin mökille. Siinä sitten iltasella mökille päin kävellessä katseltiin Rakkavaarantien varressa olevia kylttejä. Oli Lähirakka, Länsirakka, Kelorakka ja Viprakka. Vaimo sitten totesi ettei näy missään paikkaa nimeltä Torakka... Ei sitä kyllä löytynyt myöhemminkään viikon aikana, vaikka joka puolelta etsittiin. Ehkäpä sen nimisen alueen markkinoinnissa kannattaisi keskittyä jotain muuta kuin suomea äidinkielekseen puhuviin asiakkaisiin. No eipä näkynyt myöskään kylttiä Hiprakka, vaikka siihen tutustuin tavallaan eräänä päivänä. Mutta siitä sitten seuraavassa tarinassa.