Hulluna on hyvä olla. Pitää varmasti paikkansa. Entäs älykkäänä? Mitä on älykkyys? Onko se sama kuin viisaus? Ei, ei ole. Älykkyydestä ja viisaudesta on olemassa moniakin määritelmiä. Minun mielestäni yksi hyvä määritelmä älykkyyden ja viisauden erosta on tämä; viisas ei viisautensa ansiosta joudu vaikeaan tilanteeseen, josta älykäs kuitenkin älykkyytensä ansiosta selviää. Viisaus pitää siis älykkyyden lisäksi sisällään kokemusta.

Älykkyyttä on hyvin monen laista. Osaa älykkyydestä voi mitata, osaa ei. Puolet ihmisistä on keskivertoa älykkäämpiä, puolet taas sitten ei. Loogista, tottakai, näinhän se väistämättä menee. Mutta miten älykkyys määritellään tai mitataan? Siihen on monia tapoja ja monia totuuksia. Kaikkien hyväksymää optimaalista taulukkoa ja testiä älykkyydestä ja sen testaamisesta tuskin tullaan koskaan saamaan. Eikä varmaan ole tarpeenkaan. Olemassa olevilla testeillä ja menetelmillä voidaan varmasti kuitenkin saada vähintäänkin suuntaa antavia tuloksia. Sitten tietysti joku alkaa tehdä tilastoa ovatko miehet vai naiset älykkäämpiä? Entä vaaleaihoiset vastaan tummaihoiset? Mitenkäs eri maiden väliset erot? Tai maanosien? Kyllä niistä joitain tuloksia on olemassa, mutta luonnollisesti jonkun verran tulkinnan varaisia ja osittain kiistanalaisia.

Yksilöistä olemassa olevat tulokset ovat kuitenkin jostain syystä melko vähän puhuttu ja käsitelty aihe. Harvoin kukaan kertoo että hei, minä olen keskimääräistä älykkäämpi, älykkyysosamääräni on se ja se, mitenkäs sinulla? Se nyt vaan on puheenaihe, josta ei tule puhuttua. Minä olen Suomen Mensa ry:n jäsen, joten olen huomattavasti keskiarvoa älykkäämpi. Onko siitä ollut minulle jotain hyötyä? Entä haittaa?

Tutkitusti älykkyys korreloi hyvin koulumenestyksen kanssa. Kyllähän koulun käynti on minulle ollut pääsääntöisesti helppoa, ja alaluokilla vielä ihan hyvin pärjäsinkin. Siitä vaan oli ehkä se huono puoli, että tottui koulussa pärjäämään ilman että piti tehdä mitään sen hyväksi. Arvosanat alkoivat sitten luonnollisesti iän myötä pudota, kun edelleenkään ei tullut juurikaan tehtyä läksyjä tai luettua kokeisiin. Ylioppilaaksi asti pääsin, en tosin millään hyvillä arvosanoilla. Kielet olivat aina minulle hankalimpia. Ylioppilaskokeen vieraiden kielien luetun- ja kuullunymmärtämiskokeista sain kohtuullisen hyvät tulokset matematiikan avulla. Tilastomatematiikan. Silloin kyseiset kokeet tehtiin (en tiedä miten nykyään) monivalintatehtävinä, joista piti valita oikea. Vanhoja YO-kokeita oikeine vastauksineen oli saatavilla, joten olemassa olevan aineiston perusteella selvitin että huomattavan hyvällä todennäköisyydellä oikea vastausvaihtoehto on se, jonka vastaus kirjoitettuna on lyhyin tai pisin. Eli jollen tiennyt vastausta, laitoin näistä kahdesta sen, joka tuntui enemmän oikealta. Toimi. Lakki tuli.

Mitä muuta hyötyä älykkyydestä on ollut? Sitä sitten joutuukin jo miettimään pidempään. Ehkä se on auttanut työelämässä "uralla" eteenpäin pääsemiseen. En oikein koskaan ehtinyt miettiä tai päättää mikä minusta tulee isona. Ajauduin töihin sen mukaan mihin satuin nuorena pääsemään. Koska olen matalapalkka-alalla, olen halunnut ja päässyt sellaiseen tehtävään, jossa kuitenkin tulee taloudellisesti kohtuullisesti toimeen. Siinä on varmaan ollut älykkyydestä apua. Toinen asia jossa koen sen auttavan, on itsetunto. Kyllä se minua aina välillä jostain syystä lohduttaa, kun lompakosta löytyy jäsenkortti, jonka on mahdollista saada vain kaksi prosenttia ihmisistä. Ne älykkäimmät kaksi prosenttia.

Onko älykkydestä sitten jotain haittaa? Ehkä tähän kiteytyy se, miksi melko harvat esimerkiksi Mensan jäsenistä sitä aktiivisesti esille tuovat. Voin vain kuvitella että esimerkiksi työelämässä aina kun tulee eteen joku ongelma, niin muiden olisi helppo heti heittää että kerro sinä miten tämä ratkaistaan, kun olet niin älykäs. Ei tuntuisi kovin kivalta. Toisaalta taas sitten testattu tieto omasta älykkyydestä luo paineita minulle itselleni. Eli periaatteella täytyyhän minun milloin mistäkin selvitä, kun kerran olen näin älykäs. Eli asian tiedostaminen luo paineita. Ja sitten jos tilanteisiin ei osaa löytää ratkaisua, aiheuttaa se turhautumista ja itsetunnon laskua. Se vaikuttaa varmasti myös niin, ettei tule riittävän usein kysyttyä neuvoa tai apua muilta, kun jotenkin vaan ajattelee että täytyyhän minun tämä itse pystyä ratkaisemaan. Milloin mistäkin asiasta tai ongelmasta onkin kysymys.

Älykkään on paljon helpompi näytellä tyhmää, kuin tyhmän näytellä älykästä. On paljon parempi tietää luulevansa kuin luulla tietävänsä.