Olen aina pitänyt linnuista. Jo lapsena tykkäsin seurata lintulaudan tapahtumia, ja yritin välillä niistä valokuviakin ottaa. Mustavalkoiselle filmille, kuten silloin vielä usein oli tapana.

Muutaman kerran olin enemmänkin lintujen tarkkailua harrastavien luokkakavereideni mukana aamutuimaan metsässä ja suolla lintuja bongaamassa. Se ei kuitenkaan oikein ollut loppujen lopuksi minun lajini. En oikein erottanut kiikareista huolimatta kaukana olevia kohteita, ja porukalla kun mentiin, syntyi siitä kuitenkin sen verran ääntä ettei kovin läheltä päässyt lintuja näkemään. Äänimaailma oli kuitenkin runsas, vaikka en itse niistä kovin montaa tunnistanutkaan.

Minulla oli lapsuuden kodissani lintuja myös lemmikkeinä. Minulla oli undulaattipariskunta, joka sai myös jossain vaiheessa yhden aikuiseksi kasvaneen poikasen. Vieläkin aina välillä herää innostus että linnut kotieläimenä olisi ihan mukava. Niille kun laittaisi tilavan aviaarion (lentohäkki) ja hankkisi paria keskenään toimeen tulevaa lajia pienet parvet kumpaakin, olisi niiden seuraaminen varmasti mielenkiintoista. Perheessämme ei aiheesta kuitenkaan ole lisäkseni kukaan muu kiinnostunut, joten se varmasti jää ainakin lähitulevaisuudessa toteuttamatta.

Nummi-Pusulan mökillä on tullut nähtyä monenlaisia lintuja. Pöntöissä siellä pesii talitiaisia ja kirjosieppoja. Yhtenä kesänä oli kirjosieppo tehnyt pesänsä aivan mökin ulko-oven viereen, seinässä olevan lampun päälle. Siellä tulee sen verran harvoin käytyä, että pesintä onnistui kuitenkin ihan hyvin. Poikasten lähdettyä pesästä siirsimme pesän kuitenkin pois. Siellä mökillä pesii järvellä joka vuosi useampikin kuikkapariskunta. Kuikan huuto kuuluu kauaksi, ja sitä saa joka kesä kuunnella moneen kertaan. Kuikka on iso ja komea lintu, välillä niitä pääsee näkemään melko läheltäkin, vaikka se kyllä hyvin herkästi sukeltaa vaikka kuinka yrittäisit olla hiljaa ja liikkumatta.

Muitakin vesilintuja järvellä pesii ja näkyy vuosittain. Silkkiuikkuja siellä ei enää ole. Se oli melko mielenkiintoista mutta julmaa katsottavaa, kun kuikat tappoivat silkkiuikut. Ilmeisesti ne kilpailevat samoista pesimis- ja ruokailupaikoista, ja Kuikka suurempana voitti helposti sen taistelun. Heinäsorsia poikasineen näkyy myös joka vuosi. Samoin tavi ja useampikin sotkalaji ovat melko yleisiä vieraita rannan tuntumassa. Kyhmyjoutsen pesi järvellä yhtenä kesänä. Kanadanhanhia oli joitakin vuosia sitten ihan haitaksi asti. Eivät pelänneet vaikka kirveen kanssa halkoi polttopuita melkein vieressä. Rantasipi pesii joka vuosi ihan laiturin lähettyvillä.

Myös harmaahaikaran olen mökillä kerran nähnyt. Se oli tosi ylväs näky. Näin senkin järven rannalla, järven yli läheiseen saareen lentämässä, ja myös paikallaan istumassa, joten pidän tunnistusta kyllä varmana. Saattaa olla että olen nähnyt myös pähkinänakkelin, joka on hyvin harvinainen lintu. Siitä en ole kyllä aivan varma, vaikka lintu selkeästi meni männynrunkoa myöten välillä pää alaspäin osoittaen, jota sanotaan yhdeksi pähkinänakkelin erityispiirteeksi. Myös korppi on komea lintu, jonka välillä mökillä näkee, ja vielä useammin kuulee. Samoin palokärki ja käpytikka kuuluvat joka kesä nähtäviin lajeihin.

Kyllä lintuja jonkun verran tulee seurailtua kotonakin. Laitan joka talveksi pari lintulautaa, joiden luota löytää monenlaisia lintuja. Olen aina pyrkinyt aloittamaan ruokinnan hyvissä ajoin syksyllä, ja näin keväällä jatkan aina näin toukokuulle asti. Viime lauantaina saunatauoilla takakuistilla istessani näin lintulaudalla ainakin seuraavat lajit: talitiainen, sinitiainen, varpunen, vihervarpunen, käpytikka, naakka, harakka. Naakat ja harakat käyvät välillä porukalla tyhjentämässä toisen lintulaudan. Vaimo niitä joskus hätistelee, mutta minun mielestäni nekin ovat lintuja, ja siis linnunruokansa ansainneet.

Mustarastaita on pihapiirissämme talvehtinut jo monena talvena. Niitäkin näkee aina välillä lintulaudan alla ruokailemassa. Itse lintulaudalla en ole niitä koskaan nähnyt.

Muutamina vuosina oli takakuistimme tuntumassa asustelemassa puolikesy västäräkki. Sen pyrstön viipotusta oli mukava seurailla, kun se hyppi kaikessa rauhassa ihan siinä lähistöllä. Paikallaan kun istuskeli, niin välillä se pomppi puolen metrin päässä jaloista. Ja vaikka lähti liikkumaankin, ei se kovin kauas väistänyt. Viime kesänä sitä ei enää näkynyt, joten olikohan sitten muuttomatka koitunut sen kohtaloksi.

Lintujen tarkkailu ja seuraaminen on todella rauhoittavaa puuhaa. Täytyisi varmaan joskus oikein perehtyä enemmänkin aiheeseen. Nykyisellä tietämykselläni käy kuitenkin usein niin, että lintu tai sen laulu jää tunnistamatta.