Nyt sitä ollaan jo sitten eletty elämää eteenpäin koiran kanssa kaksi viikkoa. Hyvin on edelleen kaikki sujunut.

 Yleisön pyynnöstä tähän tulee kuvia Timistä. Yleensä en kuvia harrasta johtuen siitä ettei minulla ole kuvan ottamiseen tarvittavaa laitetta. Tai onhan meillä Canonin järjestelmäkamera, mutta en ole tullut sen käyttöä opetelleeksi. Nämä kuvat jotka tässä tulevat, ovat vaimon kännykällään ottamia. Hän sitten lähetti ne minun sähköpostiini, ja vähän reilun tunnin ihmettelyn, kokeilun, erehdyksen, miettimisen, testauksen ja muutaman ahaa-elämyksen jälkeen sain ne tähän ainakin itselleni näkymään. Mieshän ei tunnetusti manuaaleja lue, joten en lähtenyt mitään ohjeita etsimään miten kuvat saa postaukseen näkymään, mutta toivottavasti ne nyt näkyvät myös lukijoilleni. Tässä ekassa kuvassa Timi on reilun kahdeksan viikon ikäinen, hampaissa kerrankin ihan oma lelu, eikä esimerkiksi jonkun väärään paikkaan unohtama sukka tai kenkä...

 

 

IMG_2256-normal.jpg

 

Tämän toisen viikon aikana Timille on tullut lisää kaikenlaisia kokemuksia. Yksi melko mielenkiintoinen ja vähän aluksi pelottavakin kokemus oli viime lauantain saunominen. Itse aloitin saunomisen jo ennen muuta perhettä, ja yläkertaan asti oli Timi ihmetellyt kiukaalle vettä heitettäessä syntyvää ääntä. Timi tuotiin sitten muun perheen kanssa alakertaan, ja saunoimme koko perhe niin, että pesuhuoneen ovi oli auki, joten Timi pääsi sieltä meitä saunan lasioven läpi katselemaan. Timi on edelleen vielä sen verran pieni, että se mahtui myös oven alta tulemaan saunan puolelle. Ei se siellä kyllä oikein viihtynyt, kävi kuitenkin rohkeasti kurkistamassa. Mukavinta Timin mielestä olivat varmasti saunatauot, kun pääsi kanssamme ilman hihnaa takaterassille vilvoittelemaan. Olin siirtänyt pienen koira-verkkomme niin, ettei Timi kuitenkaan kovin kauas päässyt menemään.

Kuluvalla viikolla Timi on myös jo ollut välillä ihan yksinään kotona, maksimissaan kuitenkin vain alle kaksi tuntia kerrallaan. Olemme aidanneet Timin yksinolojen ajaksi olohuoneen pois sen alueesta, koska siellä on niin paljon sähköjohtoja, joita ei oikein järkevästi saa mihinkään teippailtua. Hyvin Timi on yksinolot selvittänyt, on ollut joka kerralla lempipaikassaan nukkumassa, kun olen töistä tullut.

IMG_2292-normal.jpg

 

Tässä seuraavassa kuvassa Timi on jo noin yhdeksän viikon ikäinen. Maton hapsut ovat mukavaa järsittävää. Timi on tavannut tässä viikon aikana useitakin koirakavereita, ja onneksi kaikki ovat suhtautuneet Timiin positiivisesti, joten Timi on itsekin edelleen hyvin toisten koirien kanssa toimeen tuleva yksilö. Yksi kaveri kyllä haukkui Timille tosi innokkaasti, ja Timikin pari kertaa haukahti seuraksi. Muuten Timi on kyllä onneksi ollut erittäin vähähaukkuinen kaveri, eikä esimerkiksi ovikellon soiminen ole mikään syy aloittaa haukkumista. Rotunahan meitä arvelutti tässä juuri se, että saattavat haukkua herkästi, mutta ei Timi ainakaan vielä ole antanut aihetta huoleen haukkumis herkkyytensä vuoksi.

Yksi vähän ikävämpikin kokemus tässä viikolla Timille sattui. Se nimittäin pääsi välillä myös vähän metsässä käymään, ja erikös vain sieltä punkki hyökännyt päälle ja takertui korvan taakse verta imemään. Timi itsekin sen tunsi, ja ravisteli päätään ja korvaansa. Alkuun luultiinkin että korvassa on jotain vikaa, mutta punkki sieltä korvan takaa sitten löytyi. Ei ollut vaimon mukaan läheskään yhtä helppoa poistaa Timiltä punkkia kuin tyttäreltä aikaisemmin kesällä. Mutta punkkipihdeillä se kuitenkin lopulta irti saatiin.

Timi on edelleen syönyt ja kasvanut hyvin. Säkäkorkeus on noussut viikossa reilut kaksi senttiä. Jos tuo vauhti säilyy vaikkapa vuoden verran, on meillä käsissämme jo aika jättiläinen...

Tähän lopuksi vielä kuva Timin lempi nukkumapaikasta, eli meidän sänkyn alla olevan patjan päältä. Usein Timi kömpii sen verran syvemmälle sängyn alle ettei sitä näy, mutta välillä sitä on mukava olla tällain vähän näkösällä, niin näkee paremmin ketä muita on nukkumaan tai huilaamaan tulossa. Tämäkin kuva on melko tuore, eli ikää Timillä noin yhdeksän viikkoa.

 

IMG_2295-normal.jpg