Olen usein sanonut ihan ääneenkin, että jos minun joskus pitäisi muuttaa Suomesta pois, niin muuttaisin Islantiin. Olen edelleen samaa mieltä.

Islanti on kiehtova maa. Tulen ja jään maa. Vastakohtien maa. Joskus lapsena jo siitä kiinnostuin, kun vanhempani matkustivat sinne. Me lapset olimme sen aikaa äidin veljen perheessä Hyvinkään Takojalla. Ihan kiva viikkohan meillä oli, mutta Islanti jäi jotenkin mieleeni kummittelemaan.

Olen tähän mennessä käynyt Islannissa vain kaksi kertaa. En siis välttämättä ole mikään kovin luetettava asiantuntuja asian suhteen. Mutta oma mielipiteeni minulle on kuitenkin maasta syntynyt, ja siitä nyt kertoilen.

Ensimmäisen Islannin matkani tein vuonna 1996. Vuosi on helppo muistaa, sillä sen reissun vuoksi missasin isäni 70-vuotispäivät. Matkaa suunnitellessamme en  kyllä muistanut yhtään, että sellaiset synttärit olivat tulossa. Olin reissussa silloisen tyttöystäväni, eli nykyisen vaimoni kanssa. Teimme reissun elokuussa, ja menimme Islantiin omalla autolla. Se ei ehkä ole kaikkein järkevin tapa mennä Islantiin, eikä ainakaan nopein, mutta erittäin mukava ja antoisa kuitenkin. Suuntasimme autolla (punainen Honda Civic) ensin lautalla Helsingistä Tukholmaan, ja siitä sitten Ruotsin ja Norjan poikki Bergeniin, josta edelleen  autolautalla Islantiin. Jo ennen Bergeniä oli paljon nähtävää. Muutamia lyhyempiä lauttamatkoja ja pitkiä tunneleita. Maisemat olivat varsinkin Norjan puolella paikoitellen erittäin hienoja. Bergen on kaunis pieni satamakaupunki, jossa oli mukava viivähtää vähän aikaa ennen Islantiin menevää lauttamatkaa.

Smyril Linella oli silloin vielä käytössä vanha alkuperäinen M/S Norröna niminen lautta. Se oli kooltaan vanhojen Ruotsinlaivojen luokkaa, ja ainakin minun mielestäni turhan pieni ja keikkuva alus noin pitkälle merimatkalle. Matka Bergenistä Islantiin kesti pari päivää. Suurimman osan siitä olin merisairaana hytissämme. Vaimo pärjäsi huomattavasti paremmin. Laiva oli kuitenkin sen verran pieni, ettei vaimollakaan hirveästi tekemistä matkan aikana ollut.

Kun pääsimme Islantiin, oli siellä sinne melko tyypillinen sää, eli pilvistä, välillä pientä tihkusadetta ja lämpöä suunnilleen 15. Olimme päättäneet kiertää saaren ympäri. Siihen meillä oleva viikko sopivasti riittäisi. Nyt vaan piti sitten päättää kummin päin saaren kierrämme. Jos kierrät myötäpäivään, olet tiellä aina mereen nähden niin päin, että meri on kulkusuuntaan nähden vasemmalla. Turvallisempaa niin, mutta toisaalta maisemathan näkee paremmin, jos kierrät toisin päin. Eli miten teimme? Kiersimme vastapäivään. Valinta oli hyvä. Loppujen lopuksi ei tie niin kovin montaa kertaa ollut  sellaisessa paikassa, että olisi tuntunut pelottavan mereen putoaminen. Ja olihan siellä niitä kaiteitakin. Ainakin välillä...

Satama, johon saavuimme,  oli saaren itäpuolella, joten lähdimme siis aluksi kohti pohjoista. Tiet olivat kohtalaisen hyvässä kunnossa, vaikkakin hyvin harvoin asfaltoituja. Itse asiassa vielä tänäpäivänäkään ei Islannin tiestöstä ole päällystetty kuin noin kolmannes. Erittäin monet paikalliset autot ovatkin maastureita, monet vieläpä erikoismalleja, joissa on tosi isot renkaat ja kunnon maavara. Saaren päätie on kehä ykkönen, joka kiertää koko saaren, ja on pituudeltaan reilut 1300 kilometriä.Sitä mekin enimmäkseen ajelimme, välillä tietysti vähän poikkeillen nähtävyyksiä katselemaan. Kovin syrjäisille teille meillä ei ollut mitään asiaa, ja sellaisten teiden alussa yleensä olikin liikennemerkki, jossa kiellettiin ajamasta muilla kuin maastoautoilla. Autoradiosta kuuntelimme paikallista musiikkipainotteista kanavaa. Kuulin silloin ensimmäistä kertaa kappaleen Macarena. Se soi siellä radiossa aivan jatkuvasti. Se oli mieleenjäävä kappale, jota ei enää kovin usein kuule. Mutta silloin kun kuulee, tuo se minulle edelleen mieleen Islannin.

Islanti on pinta-alaltaan noin kolmannes Suomesta, mutta asukkaita vain reilut 300 000. Joten eipä tuo teiden vähäisyys ja päällystämättömyys ole kovin outoa. Ihan järkevää, kun ajattelee kuinka vähän siellä kuitenkin on liikennettä. Asukkaistakin noin 100 000 on pääkaupungissa Reykjavikissä, joten eipä siellä muualla saarella kovin paljon porukkaa ole. Ja oikeastaan ihan hyvä niin. Maisemia ja luontoa näkee ja kokee paljon paremmin, kun ei ole liikaa ihmisiä. Muutama samalla laivalla tullut auto tuli tutuksi, kun olivat lähteneet kiertämään saarta kanssamme samaan suuntaan. Aikataulunkin piti olla melko yhteneväinen, sillä laivoja takaisinpäin meni silloin vain yksi viikossa. Ja seuraava olisi kesän viimeinen. Siitä kun myöhästyisi, joutuisi (saisi) seuraavaa lauttaa odotella kevääseen asti. No kyllähän sieltä itse pois pääsee vaikka lentämällä, mutta auto olisi kyllä pitänyt varmaan jättää sinne.

Turistioppaiden mukaan pohjoisessa on ainakin kaksi nähtävyyttä: Myvatn ja Metsä. Eipä noin etukäteen ajateltuna ainakaan suomalaisesta näkökulmasta kumpikaan aivan ihmeellinen nähtävyys ole. Myvatn (suomeksi hyttysvesi) ei välttämättä ainakaan kaikkien mielestä heti kaikkein suurimpia hurraahuutoja mieleen herättele, ja tuo toinen nähtävyys, Islannin ainot luonnonvarainen metsä, on tietysti toisaalta ihan hauskaa, että näkee siis metsän maassa jossa metsiä on vain yksi. No joo, molemmat tuli tutkittua, ja täytyy sanoa että molemmat yllättivät. Positiivisesti. Myvatn oli todella kaunis. Erittäin puhdasta vettä sisältävä järvialue, jossa paljon mitä erilaisempia vesilintuja, ja erittäin kauniita maisemia. Ja se hiljaisuus. Kaikki kuuluvat äänet tulivat luonnon omista asukeista. Ihmisen kädenjälkeä ei näkynyt missään. Entäpä se ilma? Niin helppoa ja hyvää hengittää, todella raikasta ja puhdasta. Sateet oli ohi, ja aurinkokin vähän pilkisteli, se varmaan osaltaan vaikutti siihen että kaikki tuntui niin täydellisen hienolta.

Metsä nyt oli metsä, melko pieni ja vaatimaton, mutta kaunis ja linnustoltaan rikas. Siinä vaiheessa ei oltu vielä kovin kauaa Islantia kierrelty, joten emme vielä oikein sisäistäneet että sen jälkeen ei oikeasti enää metsää näe Islannissa. Yksi todella hieno ja vaikuttava nähtävyys pohjoispuolella Islantia oli ehdottomasti Godafoss. Se on putous, joka on todella näkemisen arvoinen. Ainakin silloin sinne meni vielä tie, jota suositeltiin vain maastoautoille. Uskaltauduimme sinne kuitenkin ajamaan. Täytyy kyllä myöntää että kulkuväylä (ei sitä oikein tieksi voinut mielestäni sanoa) oli paikoitellen siinä kunnossa, että kyllä vähän oikeasti pelotti sinne ajaa. Se oli mutainen, kostea ja paikoitellen oli melko pitkiä pätkiä kokonaan veden alla, mutta pääsimme joka tapauksessa perille. Ja kyllä kannatti. Tuollaista isoa putousta kun katselee, niin tuntee itsensä kyllä melko lailla pieneksi. Ja se ääni. Sellainen tasainen humina, joka kertoo juoksevan veden voimasta. Pääsimme kunnialla sieltä myös pois. Sen verran oli kuitenkin välillä tiukkoja paikkoja, ettemme tuon jälkeen enää toista kertaa menneet tielle, jota suositeltiin vain maastoautoille.

Islanti ei ole kovin edullinen maa, eikä sinne pääse aivan halvalla reissaamaan. Sen vuoksi mekin päädyimme ottamaan majoitukset mahdollisimman halvalla. Eli me yövyimme eräänlaisissa "Bed and breakfast" paikoissa. En nyt kyllä muista millä nimellä ne siellä olivat, mutta idea oli kuitenkin tuo. Olimme melko usein ihan jonkun yksityisen paikallisen kotona vierashuoneessa yötä, välillä taas tavallaan jonkunlaista retkeilymajaa vastaavissa olosuhteissa. Varsinaisissa hotelleissa emme yöpyneet ollenkaan. Eipä niitä kyllä ihan joka paikasta olisi löytyunytkään. Mielestäni tämä valitsemamme majoitussysteemi toimi joka tapauksessa ihan hyvin. Varsinkin ihan tavallisten paikallisten asukkaiden vierashuoneessa yöpyminen oli mielenkiintoista. Varasimme yleensä aina aamulla liikkeelle lähtiessämme seuraavan yön majoituksen. Meillä oli lista tähän rinkiin osallistuvista paikoista, ja kartan avulla aina hahmotimme mihin seuraavaksi. Melko usein pääsimme sinne, mihin ekana yritimme.

Pohjoisessa on myös Islannin toiseksi suurin kaupunki, Akureyri. Oikein kunnon City, asukkaitakin yli 15 000.... Mutta nätti se on kuin mikä. Meren rannalla, luonnollisesti. Siellä, kuten muuallakin Islannissa, arkkitehtuuri on ainakin minun silmääni erityisen kaunista ja elävää. Ehkä juuri se elävyys tekee siitä niin hienoa. Tarkoitan elävyydellä sitä, ettei kaikki rakennukset ole joidenkin kaavasäännösten mukaan tehty samanlaisiksi tai edes samankaltaisiksi. Islannissa saattavat viereiset rakennukset olla keskenään täysin erilaisia. Ja värejä on käytetty rohkeasti. On aivan normaalia että esimerkiksi omakotitalossa on käytetty useita voimakkaita värejä. Voi olla vaikkapa kirkkaan punainen talo, jossa on kirkkaan sininen ovi. Ja katot. Katto voi olla ihan minkä värinen tahansa. Ei tarvitse olla samaa sävyä kuin naapurilla. Minun mielestäni piristävän mukavaa.

Kiersimme siis koko saaren, ja katselimme aina kohdalle sattuvat nähtävyydet. Itse saari ja maisemat ovat näkemisen arvoisia monin paikoin, vaikkei kyseessä mikään varsinainen nähtävyys olisikaa. Geyshirit ovat varmaan yksi kuuluisimpia nähtävyyksiä, ja ilman muuta näkemisen arvoisia. En ala kaikkia nähtävyyksiä luettelemaan, netistä ne löytyy oikein kuvien kanssa. Yksi mielenkiintoinen kokemus oli yöpyä alueella, jossa oli päällä tulivuorenpurkaus-varoitus. Neuvottiin laittamaan auto parkkiin nokka tielle päin, ja olemaan valmiina lähtemään nopeasti liikkeelle, jos alkaa tulivuori siinä vieressä näyttämään heräämisen merkkejä.

Kalastusta emme harrastaneet. Oli meillä kalastusvehkeet mukana, mutta ne olisi pitänyt desinfioida hyvin tarkkaan jo heti silloin maahan saapuessa tullialueella. Se olisi ollut melko hankalaa, hidasta ja kallista, joten jätimme väliin. Lintuja katselimme monessakin paikassa, ja niitä siellä tosiaan riittää paljon, ja monia lajja. Ruoka oli hyvää. Kalaa oli usein tarjolla, samoin lammasta. En ole vieläkään saanut missään niin hyvää lampaan filettä, kuin siellä yhdessä melko pienessä ja aika vaatimattoman näköisessä ravintolassa. Reykjavik oli oma kokemuksensa. Siinä on jo ihan oikeasti kaupungin tuntua. Kyseessä on Euroopan (tai ainakin oli silloin)  amerikkalaisin kaupunki. Johtuen aika pitkälti varmaan USA:n tukikohdasta Reykjavikin lähistöllä. Ihan kiva kaupunki sinänsä, mutta mielestäni jos on käynyt vaikkapa viikonloppureissulla Reykjavikissa, ei vielä oikein voi sanoa käyneensä Islannissa. Ainakin minun mielestäni maahan tutustuminen on vasta alussa, jos käyt pääkaupungissa.

Takaisinpäin tullessamme vietimme vielä pari päivää Färsaarilla. Ilman muuta kannatti poiketa. Se on vielä Islantiakin huomattavasti pienempi saari, jonka päästä päähän kyllä ajelee melko nopeasti. Maisemat olivat melko erilaisia Islantiin verrattuna, kauniita ilman muuta kyllä sielläkin. Kävimme siellä pienehköllä purtilolla ohjatulla päivän linturetkellä yhdellä pikkusaarella. Venematkoilla olin taas merisairas, muuten oikein hyvä reissu. Onhan se hienoa nähdä vaikkapa Lunni luonnossa. Hieno lintu, vaikkakin pienempi mitä oli etukäteen odottanut. Torshavn, eli färsaarten pääkaupunki, oli myös oikein kaunis pikku kaupunki. Varsinkin lukuisat heinäkattoiset talot jäivät mieleen. Sieltä ostamani kirjanmerkki on edelleen päivittäisessä käytössä, vaikka onkin jo kovin kulunut.

Toinen matkani Islantiin on muutamien vuosien takaa. Silloin oli mukana vaimoni lisäksi molemmat lapsemme ja anoppi. Anoppi oli vuosikausia haaveillut Islantiin matkustamisesta, mutta ei ollut oikein saanut aikaiseksi. Niinpä otimme hänet sitten mukaan. Tällä kertaa menimme lentäen, ja olimme koko viikon majoittuneina Reykjavikiin. Vuokrasimme sieltä auton, jolla kiersimme katselemassa kaikki eteläpuolen nähtävyydet uudelleen. Minulle ja vaimolle uutena nähtävyytenä oli kuuluisa Blue Lagoon, joka oli ekalla reissulla jäänyt väliin. Keskihintaisen hotellimme aamupalalle mennessä sanoin aina että nyt mennään sinne aamukalalle. Tämä ihan positiivisessa mielessä, oli nimittäin aamupalalla aina sen verran runsaasti eri sillejä ja muutakin kalaa tarjolla, että minä ainakin olin hyvin tyytyväinen. Ihan hieno reissu tämäkin, mutta enemmän maasta kyllä näkee kun lähtee kiertämään autolla sen ympäri.

Hienojen, rauhoittavan jylhien maisemien, puhtaan luonnon ja kiireettömän, vapaan tuntuisen ilmapiirin lisäksi minua on aina kiehtonut myös Islannin ilmasto. Golf-virta pitää huolen ettei kesällä ole liian kuuma, eikä talvella liian kylmä. Kesällä siellä on ihan normaali lämpötila 15 astetta, maksimissaan 20. Kummallakin reissullamme sattui myös muutama päivä jolloin mentiin lämpötilassa  20-asteen tuntumaan, mutta ei kuitenkaan lähellekään tukahduttavia hellelukemia.Hellettä Islannissa ei käytännössä ole koskaan. Talvella puolestaan siellä on yleensä sellaista pikkupastasta, etelessä enintään -10 astetta, ja pohjoisessa korkeintaan -15. Eli siis aivan erinomainen ilmasto läpi vuoden. Mukana ovat kuitenkin kaikki neljä vuodenaikaa elävöittämässä elämää, mutta häiritsevät lämpötilojen ääripäät ovat kuitenkin poissa.

Jos sinne Islantiin joskus muuttaisin, niin haluaisin asua lähellä Reykjavikiä, mutta en kuitenkaan siellä, siis kaupungissa. Sopiva välimatka olisi ehkä 20-40 kilometriä. Mielellään itään päin. Siihen suuntaan olivat muistaakseni maisemat kauniimpia. Ja lähellä merta, mielellään vaikka ihan rannalla. Omakotitalossa. Siinähän sitä olisi hyvät oltavat. Entäpä mistä elanto? Voisin hyvin kuvitella olevani lampaan kasvattaja. Katselisin ikkunasta, hyvällä säällä talon terassilta, kuinka lampaat läheisellä laitumella kasvavat. Sitten vaan tarpeen mukaan palkkaisin jonkun niitä keritsemään. Tai auttamaan synnytyksesssä, kun ne lisääntyvät. Ja sitten tietysti jossain vaiheessa tilaisin auton viemään niitä (osan, ei kaikkia) teurastettavaksi. Miltä kuulostaa? Väittäisin että nykyinen työni jää tuohon homman nähden toiseksi...

Tällä hetkellä ei ole Islannin matkaa suunnitelmissa, mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos sinne tulisi vielä joskus lähdettyä. Lyhyemmäksi tai pidemmäksi aikaa.