On se vaan metkaa kuinka nopeesti aika menee eteenpäin. Meidän pieni koiravauva, shetlanninlammaskoira Timi, täyttää tänään jo 6 kk. Kooltaan se alkaa olla lähellä aikuismittojaan. Nyt on painoa kertynyt jo 8,8 kiloa, ja säkäkorkeus on 39 cm. Eli aikuisen sheltin ihannemitat on jo ylitetty. Tosin tuo ihannekoko vähän vaihtelee, riippuen siitä mistä sen tarkistaa. Joissakin yhteyksissä mainitaan uroksen säkäkorkeuden ylärajaksi 38,5, joissakin 41 cm. Tuo 41 cm ei välttämättä tule Timin kohdalla ylittymään, siinä rajoilla varmaan mennään sitten aikuisena.

 

IMG_2454.jpg

 

Myös henkisesti Timi on kasvanut ja kehittynyt hyvin. Timi on ollut jo pitkään sisäsiisti. Itse asiassa melko pian 4 kk täytettyään Timi oppi pyrkimään ulos silloin kun tarvetta tuli. Se oli meidän kannaltamme ehdottoman hyvä asia. Jonkin verran Timi on myös oppinut hillitsemään tarvetta pureskella kaikkea mitä kuonon edestä sattuu löytymään. Tähän on varmasti osaltaan vaikuttanut se, että pentuhampaat ovat nyt vaihtuneet oikeiksi koiran hampaiksi. Edellen pidämme kyllä varmuuden vuoksi kengät Timin ulottumattomissa ja mattoja emme ole vielä palauttaneet lattioille. Matot on kyllä tarkoitus ottaa jälleen käyttöön joulun aikoihin. Silloin on hyvä ajankohta siinä mielessä kun ollaan enemmän kotosalla Timiä kieltämässä, jos hänelle sattuisi tulemaan mieleen pistellä matot riekaleiksi.

Timi on käynyt usein koirapuistossa. Tiedän että monet koiranomistajat eivät niitä hyväksy, muta ainakin Timin kohdalla nuo käynnit ovat toimineet hyvin. Asumme sen verran pienellä paikkakunnalla, ettei noissa aitauksissa ole yleensä tungosta.  Melko usein koirapuistoon meneminen sovitaan jonkun toisen koiranomistajan kanssa yhdessä, jolloin tiedetään jo etukäteen että siellä on joku tuttu koira seurana temmeltämässä. Jos siellä sattuu olemaan muita koiria , niin tilanteen mukaan sitten katsotaan onko nämä kaverit soveltuvia leikkikaveraita vai ei. Timi on saanut muilta koiranomistajilta ihan positiivisia lausuntoja käyttäytymisestään. Timi on kuulemma reipas ja rohkea muiden koirien seurassa. On varmasti tehnyt Timille hyvää päästä heti nuorena tutustumaan mahdollisimman moniin erilaisiin koiriin. Nyt voi melko luottavaisin mielin uskoa että Timi myös aikuisena koirana tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa.

 

IMG_2405.jpg

 

Timi on tottunut erittäin hyvin olemaan yksinään muutamat tunnit siinä välissä kun viimeinen lähtee töihin/kouluun ja ensimmäinen (yleensä minä) tulee taas takaisin kotiin. Timi on ilmeisesti tottunut tunnistamaan automme äänen, sillä nykyään lähes poikkeuksetta Timi on oven takana häntäänsä heiluttaen tervehtimässä kun ulko-oven aukaisee. Timi on myös oppinut katselemaan eteisen ikkunasta ulos, kun nostaa sälekaihtimia hiukan alalaidasta, niin se näkee hyvin kadulle päin. Tämä ikkuna ulottuu lähes lattiaan asti, joten Tomin on siitä helppo ulos kurkistella. Siitä on  hyvä seurailla koska kukin tulee kotiin. Siitä näkee myös hyvin kadulla kulkevat koirat taluttajineen. Timi ei onneksi kuitenkaan ole tottunut ohikulkijoille haukkumaan, korkeintaan se päästelee pieniä viksieviä ääniä ja heiluttaa häntäänsä jos joku tuttu koira taluttajineen menee ohi, tai joku perheenjäsen tulee kotiin.

Lähistömme metsissä Timi on nähnyt myös vähän isompia kavereita. Kolmen peuran porukka pyörii ihan tässä välillä melkein pihapiirissä. Aikamoisen innoissaan Timi niistä oli, vaikkei mikään mersästyskoira olekkaan. Hiukan pidemmällä, kuitenkin kävelymatkan päässä, on vaimoni nähnyt Timin kanssa metsässä kulkiessaan kolmen hirven lauman. Hän on ehtinyt ottaa Timin remmin päähän ennen kuin Timi on hirviä huomannut. Koiran näkö ei kuitenkaan ole ehkä yhtä tarkka kuin ihmisellä, ja vaimo pääsee joka tapauksessa ympäristöä katselemaan metsässä huomattavasti korkeammalta kuin Timi. Hirven hajut ovat kuitenkin Timiä selvästi kiinnostaneet. Muutenkin huomaa usein että Timille on pentuaikoihin verrattuna kehittynyt hajuaisti huomattavasti. Melko usein sillä on nykyään tapana kulkea kuono maassa, kun ulos pääsee. Aina kun vien sen töiden jälkeen pihalle tarpeilleen, seuraa se minun jälkiäni että mistä päin olen tullut. Välillä tulen postilaatikon kautta, välillä suoraan autolta, ja erehtymättä Timi kyllä olisi aina lähdössä selvittämään pidemmällekin että mistä minä olen tullut.

Timin kotikennelin emäntä yritti meitä houkutella tuomaan Timi Helsinkiin pentunäyttelyyn Kaapelitehtaalle 10-11.1.2015. Pitkän harkinnan jälkeen päätimme kuitenkin vastata kieltävästi ehdotukseen. Emme kuitenkaan ole ajatelleet Timille mitään näyttelyuraa, joten jätetään väliin tuokin koitos. Saattaa olla että vaimo ja lapset (tai ainakin tytär) menevät kuitenkin tuonne näyttelyyn ilman Timiä katsomaan sen sisaruksia, joita sinne on tulossa. Ja muutenkin tutkailemaan että millaista tuollainen näyttelytouhu on. Ei Timi varmaan koskaan tulisi kuitenkaan kovin hyvin näyttelyissä pärjäämään, kun ei olla sen korvia jaksettu enää liimailla, ja ne tuppaavat taas sojottamaan ylöspäin. Samoin Timin koko on joka tapauksessa vähän yli ihannemittojen, tai ainakin siinä rajoilla.

 

IMG_2419.jpg

 

Vihdoin on myös pihamme aitaus valmistumassa. Se piti teettää jo alkukesästä, mutta vähän säikähdimme kovaa hintaa. Emme kuitenkaan etsinnöistä huolimatta löytäneet edullisempaa tekijää, joten tämä sama kaveri sitä nyt kuitenkin tekee. Yhden tuhat euroa kuitenkin säästimme, kun sovimme ettei aitatolppia valeta maahan, vaan laitetaan sellaisilla puolimetrisillä metallikiiloilla. Tolpat on kestopuuta, ja aita 150 cm korkea vihreä muovitettu metalliverkko, silmäkoko 50x100 mm. Aitaa on hiukan vajaat 70 metriä, ja sillä saa aidattua suurimman osan alapihaa ja vähän yläpihaa. Emme kuitenkaan halunneet koko tonttia aidata. Joten edelleen pääsee autolla pihaan ja autolta yläoven kautta sisään ilman että tarvitsee portteja jatkuvasti aukoa ja sulkea. Takaterassin ovesta voi sitten päästää koiran vapaasti pihalle temmeltämään ilman pelkoa auton alle jäämisestä tai peurojen perään lähtemisestä. Samoin on kätevää pyytää Timin koirakavereita pihaan Timin kanssa leikkimään.

Huomenna perjantaina Timi aloittaa koulunkäynnin. Timin koulu on Koira- ja kissakoulu Heiluva Häntä. Koulu sijaitsee Helsingin Pitäjänmäellä, joten koulumatkaa kertyy jonkun verran. Timi menee suoraan "toiselle" luokalle, kun Timi on kerran Timi, ja osaa jo kaikenlaista. Eli Pentukurssi jää väliin, ja olisihan Timi ollut jo sinne liian vanhakin, kun täytti jo tosiaan tänään 6 kk. Timin kurssin nimi on Kiva Koirakansalainen, ja ihan perusjuttuja sielläkin käsittääkseni opetellaan ja kertaillaan. Koulua on kahdeksana perättäisenä perjantaina klo 18.30-19.15. Joululoma on 26.12, eli silloin ei tarvitse mennä kouluun. Vaimo vie koiran kouluun, lapset saavat sitten vaikka tehdä Timin kanssa mahdolliset kotiläksyt.

 

IMG_2404.jpg

 

Kun Timi kuuli pääsevänsä kouluun, alkoi se innokkaana oppilaana heti harjoitella viittaamista...