Tämä on jatkoa Budapest sarjaan, jossa muistelen perheemme lomakokemuksia.

Teimme Budapestissa aina edellisenä iltana suunnitelman siitä, mihin seuraavana päivänä aamiaisen jälkeen suuntaisimme. Nähtävää riitti reilun viikon ajaksi ihan sopivasti, ei tullut tekemisen puutetta eikä toisaalta jäänyt mitään sellaista näkemättä, joka kuului suunnitelmiin.

Lasten toivomuksesta tuli vesiaiheiset kohteet käytyä melko kattavasti läpi. Kävimme yhdessä kylpylässä, kahdessa maauimalassa ja lisäksi vietimme lähes koko päivän vähän keskustan ulkopuolella olevassa vesipuistossa. Kylpylässä en ollut itse mukana, ei oikein kuulu suosikkikohteisiini, mutta perheen mukaan puitteet olivat todella hienot. Altaita oli lukuisia sekä sisällä että ulkotiloissa. Kaikissa niissä oli eri lämpötila alkaen 20 asteesta, kuumimmissa oli kuulemma jopa yli 40 astetta. Budapestihan on ollut kuuluisa kylpyläkaupunki jo ihan historian ajoista lähtien. Tähän vaikuttaa varmasti kaupungin maaperästä pulppuavat useat kuumat lähteet, vähän Islannin malliin. Tällaiset kylpylät eivät kuitenkaan välttämättä ole lapsille paikkoja joissa jaksaisi kovin montaa tuntia olla, sieltä kun puuttuvat liukumäet sun muut lasten suosimat härvelit, eikä siellä alueella saa muutenkaan riehua, on esimerkiksi juokseminen kielletty.

Maauimaloissa on sitten lapsillekin enemmän tekemistä. Molemmat joissa kävimme, olivat alueeltaan hyvin laajoja ja siistejä. Alueella oli myös viihtyisiä nurmikenttiä, isojen puiden varjoa ja lukuisia pikku kojuja ja terasseja joista sai kohtuuhintaan syötävää ja juotavaa. Monet paikalliset näyttivät viettävän alueella koko päivän. Heillä oli kylmälaukut mukana, ja he viettivät piknikkiä nurmikolla käyden välillä jossain altaassa pulahtamassa. Uikkarit voi vaihtaa päälle sisääntulon yhteydessä olevissa kopeissa tai sitten alueen sisällä olevissa kopeissa. Näissä maauimaloissa minäkin viihdyin, vaikken uimassa käynytkään. Istuskelin terassilla varjon alla ja join kylmää ihan hyvää paikallista olutta. Tällaisissa paikoissa puoli litraa hanaolutta maksoi 500 forinttia. Borsodi oli minun makuuni paikallisista oluista paras. Paikallisten lisäksi oli monessa paikassa tarjolla aikaisemmin hyviksi todettuja tsekkiläisiä oluita. Ne eivät olleet juurikaan paikallisia kalliimpia. Saksalaisia oluita oli myös hyvin tarjolla, mutta ne olivat sitten hinnaltaan jo vähän arvokkaampia.

 

Euroopan toiseksi suurimpaan vesipuistoon, Aquaworld Budapestiin, käytimme aikaa lähes koko päivän. Sinnekin pääsi meidän matkakorteillamme julkisella liikenteellä, paitsi että viimeiseen matkan osaan käytettävässä bussissa oli muutaman tunnin keskipäivätauko juuri kun tulimme pysäkille. Loppumatka mentiin sitten näin ollen taksilla, mikä on sekin ihan edullinen matkustusmuoto Budapestissa. Taksin lähtöhinta on 450 forinttia, ja sen jälkeen ajelu maksaa 270 forinttia kilometri. Hinnat ovat samat kellonajasta, viikonpäivästä tai matkustajien lukumäärästä riippumatta. Eli kymmenen kilometrin taksiajelu maksaa koko perheeltä 3150 forinttia + palvelumaksu, eli reilut 11 euroa kaikkinensa. Eipä sillä hintaa täällä kotimaassa kovin pitkälle pääsisi.

Aquaworldissa vaihdettiin ensin uikkarit päälle pukukopissa, jonka jälkeen vaatteet laitettiin rannekkeella lukittavaan lokeroon. Emme saaneet millään lokeron lukitusjuttua toimimaan, joten jouduimme palaamaan lipunmyyntiin kysymään missä vika. Siellä selvisi että ensin sinun pitää laittaa rannekkeesi huoneen perältä löytyvään lukulaitteeseen, joka näyttää sen lokeron numeron, jonka rannekkeellasi saa lukkoon. Sitten vaan etsimään oikeata lokeroa useiden satojen joukosta, ja toimihan se sitten kun oikea lokero löytyi. Tuntui hankalalta, eikä tähän systeemiin ollut missään mitään muuta kuin pieni unkarin kielinen opastus.

Itse alue oli todella iso ja ihan siisti. Liukumäkiä löytyi joka lähtöön ja kaiken kokoisille tarkoitettuja. Oli myös eräänlainen keinotekoinen surffauspaikka, sekä erilaisia veteen hyppäämispaikkoja. Altaita oli myös täällä eri lämpöisiä, kokoisia ja syvyisiä, sekä sisällä että ulkona. Myös syötävää ja juotavaa löytyi monentasoista, ja tilaa niissä oli ihan mukavasti. Halutessaan pystyi myös maksamaan rannekkeella, jos siihen oli ensin ostanut ja maksanut arvoa valmiiksi. Tätä systeemiä emme lähteneet opettelemaan, vaan minä "uhrauduin" jättämällä taas uinnit ja liukumäet väliin ja pitämällä kukkaron sortsien taskussa. Tämä oli vähän maauimaloita kalliimpi paikka, iso tuoppi kustansi 700 forinttia, ja koska alueella oltiin melko pitkään, joutui niitä ostamaan useammankin.

Varsinkin lapset viihtyivät paikassa erinomaisesti, tekemistä riitti moneksi tunniksi. Poikamme kävi jossain vaiheessa myös "saunassa", jossa oli kuulemma vähän lämpöisempää kuin ulkona. Vähän paremmin tarkeni, kun meni ylimmälle lauteelle. Muut istuivat kuulemma lähinnä alimmilla tasoilla. Sekavia ja puutteellisia ohjeistuksia lukuunottamatta paikasta jäi kaikkinensa ihan positiivinen kuva. Tätä ohjeiden sekavuutta kuvaa hyvin se, että pois lähtiessä pojan ranneke piippasi punaista, eikä hän päässyt pois ennen kuin oli maksettu saunassa käynnistä koitunut ylimääräinen lisämaksu....

Historiallisia kohteita kaupungista löytyi tosi paljon. Parlamenttitalo Tonavan rannalla oli komea ilmestys. Vaikuttavan näköisiä olivat myös monet vanhat suuret kirkot. Tyydyimme tämänkaltaisiin kohteisiin tutustumaan lähinnä ulkoapäin. Yhden kirkon tornissa vaimo ja poika kävivät maisemia ihailemassa. Museoista kävimme kahdessa. Liikenneväline museossa oli vanhoja junia, vaunuja, polkupyöriä, lentokoneita ja autoja sun muuta. Kiinnostavin lasten mielestä taisi olla huoneen kokoinen rautatien pienoismalli, jossa vanhan malliset pikkujunat menivät edestakaisin. Poikaa olisi varmasti kiinnostanut vielä enemmän varsinainen vanhojen autojen osasto, mutta se oli tilapäisesti suljettu. Siitä ei näkynyt missään minkäänlaista tiedotetta, ei edes unkariksi. Vartija vaan hätisti meidät pois, kun olimme sinne marssimassa. Toinen ihan mielenkiintoinen paikka oli maanalainen sairaalamuseo maailmansotien ajoilta. Siinä oli nähty vaivaa kun oli tehty aidon näköisiä vahanukkeja ympäriinsä sairaalan erilaisiin tilanteisiin aseteltuina leikkauksista alkaen. Sinne pääsi vain opastetun kierroksen mukana. Pääsimme kuitenkin pienen odotuksen jälkeen mukaan englanninkieliselle kierrokselle. Tässä paikassa oli bonuksena viileä ilma, sen verran oltiin syvällä maan uumenissa.

Muita mielenkiintoisia paikkoja olivat eräänlainen vuoristojuna, joka nousi melko korkealle. Siellä ylhäällä sitten hyppäsimme lasten rautateiden kyytiin. Tämä juna oli normaalia kapeampi ja muutenkin pienempi. Myös kaikki henkilökunta asemilla ja junassa oli lapsia (veturinkuljettajaa lukuunottamatta), iältään arviolta 10-13 vuotiaita. He sitten vilheltivät asemilla pilliin, hoitivat konduktöörin hommat sun muut tarpeelliset toimet. Tämän radan varrelta löytyi seikkailupuisto. Ekalla yrittämällä jouduimme vain toteamaan että kivalta näyttää, mutta mukaan ei pääse kun oli menossa joku yksityistilaisuus. Lippuluukun täti väitti että kyllä siitä oli netissä maininta. No ehkä niin, ilmeisesti kuitenkin unkarin kielellä ja sen verran pienellä, ettemme huomanneet.

Tulimme kuitenkin seikkailupuistoon seuraavana päivänä uudestaan. Minä maksoin pelkän alueelle pääsyyn oikeuttavan lipun, muu perhe sitten seikkaili koko rahan edestä. Ideana oli että sinulle laitettiin turvavaljaat ja kypärä, jonka jälkeen pääsit pakolliselle opastetulle harjoitteluosuudelle. Siinä neuvottiin miten turvavaljaita käytetään, ja esimerkiksi se ettei missään vaiheessa kiipeillessä saa ottaa kaikkia lukkoja samaan aikaan vaijerista irti. Radat oli luokiteltu eri värien mukaan kunkin seikkailijan pituuteen sopiviksi. Tyttärelle jäi helpoimmat keltaiset osuudet, jotka olivat korkeintaan puolentoista metrin korkeudella maasta. Silti nekin olivat sen verran vaativia, että äidin apua aluksi tarvittiin.

Poikamme tietysti huijasi olevansa jo 150 cm pitkä, ja pääsi vaativimpiin ratoihin. Hänelle melko tyypilliseen tapaan hän sitten säntäsikin suoraan ensimmäiseen sinisellä merkittyyn kohteeseen, joka eteen sattui, ja lähti kiipeämään. Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli ilmeisesti puiston vaativin rata, joka sisälsi yli 20 etappia, ennen kuin sai seuraavan kerran tukevaa maata jalkojensa alle. Moneen kertaan meinasi tulla uskon puute niin pojalle reilun kymmenen metrin korkeudessa vaijereilla killuessa, kuin isällekin tukevasti maan pinnalla seisten ja ohjeita yläilmoihin huudellessa. Radat kiersivät isoihin puihin kiinnitettyinä ympäri pientä metsikköä. Tyypillinen etappi yläilmoissa oli edetä parikymmentä metriä heiluvaan alavaijeriin kiinnitettyjen heiluvien askelmien päällä pitäen samalla kiinni ylhäällä olevasta vaijerista, johon ei meinannut edes ylettyä, kun oli radalle vähän alamittainen. Vaikeimman etapin puolivälissä oli myös pätkä pystysuoraa kiipeilyseinää, jossa oli pieniä nystyröitä jalkojen ja käsien tueksi. Reippaasti poika kuitenkin radan loppuun asti suoritti, aikaa siinä kyllä vierähti lähemmäs kaksi tuntia. Viimeiset kolme etappia olivat lähinnä pelkkiä vaijerin varassa alaspäin liukumisia, jotka hurjasta vauhdista huolimatta olivat kuulemma kaikkein mukavimpia. Vaimo suoritti yhden keskivaikean kohteen, joka eteni "vain" viiden metrin korkeudessa. Hänen kommenttinsa radan jälkeen oli että "ei ikinä enää uudestaan", joten ilmeisesti hänelläkin oli ollut hauskaa.... Luulin alunperin että voisin itse siellä puistossa istuskella jossain mukavassa varjossa olutta maistellen, mutta tosiasiassa en ehtinyt siellä kertaakaan edes istahtaa, sen verran joutui niska kenossa ylöspäin tuijottelemaan, seuraamaan ja ohjeistamaan muuta perhettä. Ihan mielenkiintoinen paikka sinänsä, jos vaan rohkeutta ja ketteryyttä riittää, niin kannattaa mennä kokeilemaan.

Lisäksi kävimme luonnollisesti eläintarhassa. Se oli melko vanha ja ahdas, mutta paljon näkemistä siellä kuitenkin oli. Hauskinta oli rapsutella laiskiaista ja syöttää kirahville heinää. Mieleenjäävin kokemus ehkä se, kun variksen kokoinen lepakko suhahti alle metrin päästä läheiselle oksalle killumaan... Huvipuisto oli eläintarhan vieressä, mutta se oli vähän pettymys, eikä siellä sitten kovin kauaa oltukaan. Paras laite oli kuulemma vuoristorata. Se oli samantyyppinen kuin Linnanmäen perinteinen puinen vuoristorata, kuitenkin sillä erotuksella että tässä paikallisessa versiossa ei ollut minkäänlaisia turvapuomeja.... Sirkuksessa kävimme myös. Se oli sinne mennessämme kesätauolla, jonka jälkeen ensimmäinen esitys oli lähtöpäivänämme. Ehdimme siihen kuitenkin hyvin, sillä lentomme oli vasta illalla. Sirkus oli ihan hyvä perinteinen sirkus eläimineen kaikkineen. Ensimmäisenä esiintymässä olivat tiikerit, myöhemmin oli myös parikin hevosnumeroa, ja myös elefantti kävi pari temppua tekemässä. Tauolla sai sitten maksua vastaan käydä elefantin selässä istumassa. Tytär siellä sitten kävikin. Muu ohjelma sisälsi mm. erilaisia perinteisiä nuorallakävelyjä, notkeita neitosia renkaan varassa ilmassa, ponnahduslautahyppyjä, illuusionumeroita katoavine neitoineen ja pellejä tietysti.

Juhannusaatto sitten vietettiin isossa kauppakeskuksessa kiertelyyn ja joissain vaatekaupoissa käymällä. Illansuussa sitten totesin juoneeni kaikki kolme jääkaapissa ollutta kaljaa, ja mietiskelin että koskahan on edellisen kerran meikäläisellä ollut Juhannusaattona kaljat loppu.... No ei hätä oikeasti ollut ihan niin paha, vaan lähdimme terassin kautta etsimään viimeisen illan ruokapaikkaa, ja vielä siltä reissulta kämpille tullessa poikkesin lähikaupassa hakemassa iltakaljan. Unkarissa kun ei ymmärretä mitään Juhannuksen päälle, niin oli lähikauppakin normaalisti auki klo 22.00 asti. No tulihan sitten joka tapauksessa vietettyä "hieman" erilainen Juhannus.

Varmasti on jäänyt vielä paljonkin kertomatta, mutta lopettelen nyt kuitenkin tästä aiheesta, kun on näköjään taas tullut tekstiä ihan riittämiin lukijoiden kahlattavaksi. Yksi juttu täytyy tähän kuitenkin vielä kertoa, kun tiedän että ainakin muutamat tutut perinteisen Juhannuksen viettäjät osaavat tätä palvelumuotoa arvostaa. Eli lyhyen kävelymatkan päästä kämpältämme oli myyntikoju, jossa myytiin vain ja ainoastaan Mojito-drinkrejä. Niitä oli eri versioita, ja hinnat vaihtelivat tuhannen forintin (3,30 euroa) molemmin puolin. Olisiko joku keksinyt käyttöä tällaiselle kojulle....