En ole jouluihmisiä. Päinvastoin. Vihaan joulua.

Mistä se sitten johtuu. Yritän tässä selvittää asiaa, osittain se on tässä vaiheessa itsellenikin mysteeri, mutta varmaan ajatus kirkastuu sitä mukaan kun asioita kirjoittaa ylös.

Lapsuudestahan kaikki aina lähtee liikkeelle. Eli yritän tässä alkuun miettiä ja muistella ensimmäisiä muistikuviniani joulusta. Tiedän että aivan pienenä olin jouluja viettämässä Hyvinkäällä, äitini vanhempien luona. Minulla ei kuitenkaan itselläni ole noista jouluista minkäänlaista muistikuvaa.

Lapsenahan tietysti joululahjat ovat tärkeitä ja odotettuja asioita. Luultavasti ensimmäisiä joulumuistojani ovat toiveeni saada joululahjaksi junarata. Jossain olin nähnyt sellaisen hienon junaradan asemineen, ja junineen. Kerroin myös vanhemmilleni asiaa kysyttäessä, että joululahjatoiveeni on junarata. Mielikuvissani sitten mietin ja haaveilin isosta junaradasta, jossa voisi laittaa junia menemään pitkin huonetta. Joululahjaksi sain junaradan. Se oli pituudeltaan noin 50 cm, ja sen kummassakin päässä oli eräänlainen kääntöasema jossa veturi pääsi muuttamaan suuntaa. Pettymys oli suuri. Sen verran suuri että muistan sen elävästi vielä noin 50 vuotta myöhemminkin. Olin ajatellut ja toivonut aivan erilaista junarataa. Olen luonteeltani kuitenkin mielestäni melko pitkäjänteinen. Eli seuraavaksi jouluksi toivoin jälleen junarataa. Nyt täsmensin että haluan sellaisen koottavan, osista tehtävän junaradan. Ja sellaisenhan minä sain. Osia oli neljä, niistä sai aikaiseksi ympyrän muotoisen junaradan, jonka halkaisia oli noin 30 cm. Ei siis sinne päinkään mitä olin haaveillut ja toivonut. Nyt en pelkästään pettynyt, vaan myös masennuin pitkäksi aikaa.

Muistan myös joskus myöhemmin toivoneeni joululahjaksi jääkiekkopeliä. Useampanakin vuotena. En koskaan saanut. Toivoin myös koottavaa autorataa. Sellaisen sain. Se oli kahdeksikon mallinen, sellainen pieni. Autorata kuitenkin. Siitä jäi parhaiten mieleen se että jo jouluaattona toinen kahdesta mukana tulleesta autosta lakkasi toimimasta...

Muistan lapsuudesta myös yhden erilaisen joulun. Vietimme sen Teiskon mökillä. Siellä ei silloin vielä muistaakseni ollut edes sähköjä, joten joulu oli melko eksoottinen. Siitä joulusta jäi kuitenkin päällimäisenä mieleen huoli ettei pikkusiskoni saa toivomaansa joululahjaa. En enää pitänyt niin väliä mitä itse saan, sillä olin jo oppinut asennoitumaan niin että en kuitenkaan saa sitä mitä toivon. Mutta äiti ei jostain syystä päässyt tai ehtinyt kaupunkiin ostamaan toiselle pikkusiskoistani hänen toivomiaan nuken astioita. Jostain syystä olin menossa isäni kanssa Tampereelle, ja äiti oli antanut tuon tehtävän isälleni. Minulle hän kuitenkin sanoi että katsoisin vähän isän ostosten perään, kun hän ei oikein luottanut isäni asiantuntemukseen tuossa tehtävässä. Valitettavasti minäkään en ollut kovin hyvä asiantuntija tuossa aiheessa, ja ostoksemme ei ollut oikein onnistunut äitini mielestä. Sitä minä sitten murehdin ja stressasin koko joulun ja sitä edeltävän ajan. Muistan että asia painoi mieltäni niin paljon että se häiritsi nukkumistanikin. Olin niin pahoillani etukäteen siskoni puolesta, jolle tulisi käymään jouluna yhtä huonosti kuin minulle oli käynyt nuorempana monena jouluna.

Sitä en enää kyllä muista miten pikkusisko saamaansa lahjaan suhtautui. Ja hassua kyllä, en edes ole varma kummasta pikkusiskostani oli kyse. Sen kuitenkin tiedän että viimeistään tuosta joulusta lähtien minulla on ollut trauma myös lahjojen antamisen suhteen, eikä pelkästään niiden saamisen suhteen.

Lapsuuden jouluista en jouluruuan suhteen oikein muista mitään. Sen verran muistan, että kinkku meillä jouluna oli, koska olin yleensä auttamassa sen kotiin kaupasta kantamisessa. Äitini laittoi muutenkin hyvää ruokaa, joten eivät jouluruuat mitenkään erityisesti mieleen jääneet. Lapsena tärkeintä oli että saimme siskojeni kanssa valita jouluksi koko korillisen limsaa juotavaksi. Joulu oli yleensä se ainot kerta vuodessa kun limsaa saimme, joten tuo oli tärkeä ja ainakin tavallaan ihan positiivinen joulumuisto.

Siinä vaiheessa kun ikää oli sen verran että olin töissä, olin aina vapaaehtoisena töissä jouluaattona. En silloinkaan todellakaan pitänyt joulusta, ja vaikka työkään ei mikään intohimoni ollutkaan, niin mieluummin joka tapauksessa olin töissä kuin kotona joulua viettämässä.

Noin muuten on joulun alusaika todella rankkaa olla töissä kaupassa. Varsinkin silloin Pirkanmaalla asuessani ja lihanestarina toimiessani oli viimeistään jouluaattona niin puhki ja stressaantunut että muistan moneenkin kertaan ääneen todenneeni että jos joulu olisi kaksi kertaa vuodessa niin vaihtaisin alaa, ei sitä jaksaisi. Lihamestarin näkökulmasta jouluun valmistautuminen alkoi jo viikkoja ennen joulua. Silloin aikanaan kaupassa jopa suolattiin itse kinkkuja asiakkaille. Ennen joulua oli yleensä parikin possukampanjaa joihin possut tulivat kauppaan puolikkaina. Niistä sitten otettiin kinkut erikseen, pyöristettiin ja laitettiin suolaveteen suolautumaan. Loput ruhon osat palasteltiin myytäviksi osiksi, kuten esimerkiksi kylkisiivuiksi ja kyljyksiksi. Siinä sitä riitti puuhaa.

Lisäksi kinkkuja ostettin kauppaan ihan kinkkuina, jotka sitten pyöristettiin ja myytiin asiakkaille itse suolattaviksi tai suolattiin kaupassa. Lähempänä joulua oli sitten melkoinen homma myös leikata osa suolatuista kinkuista luuttomaksi, palastella sopiviksi paloiksi ja työntää tötterön kautta verkkoon. Tätä puuhaa sai joulun alla tehdä oikein urakalla. Ei henkilökuntaa pystytty joulunajaksi mistään ainakaan lihaosastolle lisää saamaan, joten käytännössä ennen joulua tehtiin todella pitkää päivää ilman vapaapäiviä ihan fyysiseen väsymykseen saakka.

Stressitaso nousi luonnollisesti myös fyysisen uupumuksen kautta kilpaa, kun lihamestarina olit vastuussa siitä että joulutuotteita riitti sopivasti, mutta ei kuitenkaan saanut jäädä hävikiksi asti. Siihen aikaan myös tiettyjä joulutuotteita meni suhteessa huomattavasti enemmän kuin nykyään. Kyllä valmiita joulueineksiäkin myytiin lavakaupalla, mutta esimerkiksi possun- ja naudanmaksaa sai joulun alla jauhaa satoja kiloja asiakkaille jotka niistä itse tekivät maksalaatikkonsa ja maksapasteijansa.

Yksi minua suunnattomasti sressannut ja ihmetyttänyt asia oli kinkkujen varaaminen. Sitä aikaisemmin oikein yllytettiin asiakkaita varaamaan kinkkunsa. Sitten niitä varattuja kinkkuja sai aina joulun jälkeen kantaa urakalla roskiin, kun ei niitä kukaan ollut tullut hakemaan. Sitten otettiin käyttöön varausmaksu tämän hävikin vähentämiseksi. Ihan hyvä idea sinänsä, mutta lisää työtä sekin teetti. Ja sitten niiden kinkkujen varaaminen. Vaikka kuinka ohjeisti palvelutiskin myyjiä siitä minkälaisia varauksia voidaan ottaa vastaan, sai aina kyllä ison tukun harmaita hiuksia kun alkoi sitten etsiä kuormasta varausten mukaisia kinkkuja. Tyypillinen tällainen painetta nostava varaus oli muotoa että varataan pienin perinteinen kinkku mitä löytyy. Näitä tilauksia oli yleensä aina kymmenkunta.... Lisäksi kun olin kertonut etukäteen myyjille että perinteiset kinkut painavat 10-15kg, löytyi aina useita tilauksia joissa asiakkaalle oli varattu kyseinen kinkku, painoltaan 8-9 kiloa. Ja niin edelleen. Kauppaanhan joulukinkut tilataan kesäkuun alussa, joten en ole oikein koskaan ymmärtänyt miksi asiakkailta sitten otetaan vastaan kinkkutilauksia joulukuussa.

Entäs sitten asiakkaat. Asiakkaat eivät ole kaupassa asioidessaan koskaan niin kiukkuisia ja kiireisiä kuin joulun alla ruuhkissa asioidessaan. Henkilökunnallehan siitä sitten tietysti aina motkotetaan kun on ruuhkaa tai ei löydykään juuri sitä tuotetta mitä olisi halunnut. Tähän kiukutteluun kyllä täytyy myöntää että jouluaatto tekee yleensä poikkeuksen. Ne asiakkaat jotka vielä aattona tulevat kauppaan, ovat jo paljon enemmän rauhoittuneet joulumielelle, ja jopa ymmärtävät melko hyvin jos jokin tuote on jo loppunut.

Mitäs sitten joululaulut. Veikkaampa että moni asiakaskin saa niistä tarpeekseen kaupoissa asioidessaan. Mutta mietippä kun joudut kuuntelemaan niitä päivästä toiseen koko pitkän työpäivän ajan ja vähintään kuukauden yhteen putkeen. Ei todellakaan jaksa enää vapaa-ajalla joululaulut innostaa. 

Työkiireen ja stressin vuoksi ei kyllä millään jaksa enää töistä päästyään mitään jouluvalmisteluja tekemään. Jotain on tietysti pakko tehdä, mutta kyllä se on siinä tilanteessa sellaista pakkopullaa, että kaikki tehdään mahdollisimman vähällä vaivalla tai jätetään mielummin tekemättä jos suinkin mahdollista.

Jouluna saa hyvää ruokaa. Näin usein sanotaan ja ajatellaa. Minä en ole yleensä kovin ronkeli ruuan suhteen, mutta jouluruokiin sisältyy kyllä harvinaisen monta sellaista ruokaa, joita en voi sietää. En syö rosollia. En voi sietää porkkana- tai lanttulaatikkoa. Joululimppua en suostu syömään. Tottakai jouluruuissa on myös paljon hyvää. Kuten graavilohi, sinappisilli ja savustettu lohi. Näitä toki voi syödä muulloinkin kuin jouluna. Entäs joulukinkku. Kyllähän se hyvää on ja kuuluu jouluun, mutta kyllä siihen yleensä ehtii aina kyllästyä ennen kuin se loppuu. Voihan jouluruokia tietysti tehdä sen mukaan mistä tykkää ja mitä haluaa. Perheellisellä sen tekee kuitenkin haastavaksi se että kaikilla on niin oma makunsa. Meillä esimerkiksi vaimo haluaa ehdottomasti rosollia, porkkana- ja lanttulaatikkoa. Hän ei puolestaan syö ollenkaan silliä, maksapateeta tai italian- ja sienisalaattia. Eli niitä mitä minä joulupöytään kaipaan. Itse pidän jouluruuista myös maksa- ja perunalaatikoista, joita taas ei meillä juurikaan muut syö. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että joulupöydässämme on väkisinkin lajeja melko paljon. Vaikka olenkin jo luopunut esimerkiksi juustoista, kun ei esimerkiksi homejuustoja tai muitakaan vahvemman makuisia juustoja meillä kukaan muu syö. Minua lukuunottamatta perheemme on melko vähäruokaista, joten kulutus ei ole kovin iso. Kaikkea tuppaa jäämään. Varsinkin kun aika usein on tapaninpäivänä edessä meno vanhempieni luo Tampereelle syömään. Sinänsä ihan hullua. Kotona on ruokaa niin paljon että roskiin kannetaan, mutta sitten sitä lähdetään muualle syömään.

En tiedä onko joku jo päässyt suunnilleen kärryille miksi kuulun joulun vihaajiin. Näin on ollut jo pitkään. Olen joskus miettinyt että miten asiaa voisi korjata. Minulle parhaiten sopisi lähteä jouluksi johonkin missä joulusta ei hössötetä. Jos se vaan olisi töiden puolesta mahdollista. Perheelle se ei kuitenkaan sovi. Ymmärrän kyllä heitäkin. Perhejuhlahan joulu on, ja kyllä meillä muut joulusta pitävät. Toinen ajatus itselläni välillä oli että joulu voisi mennä mukavammin isolla porukalla. Eli vanhemmat ja siskot perheineen meille jouluksi kylään, niin jos se sitten porukalla menisi rattoisammin. Mutta eipä sekään käytännössä taida koskaan toteutua. Vaimo ei halua isoa joukkoa vieraita meille kylään samaan aikaan, eikä esimerkiksi isäni taida oikein näin kauaksi enää päästä matkustamaan.

Nyt on taas kuitenkin joulu ohi, ja vaikkei tänä vuonna ole joulua vielä ollutkaan, on siihen joka tapauksessa mukavan pitkä aika. Uusivuosi on osaltaan hyvä joulun pelastus. Melko usein, kuten tänäkin vuonna, on Uudeksi vuodeksi jotain mukavaa odotettavissa, ja se sitten osaltaan helpottaa joulusta selviämistä. Voi odottaa että joulu on ohi, eli keskittyä jo ennen joulua joulun jälkeiseen aikaan. Kiitos kaikille Uutena Vuotena mukana olleille, te saitte aikaan sen että joulukin meni tänä vuonna melko kivuttomasti.