Tässä seuraa jatkoa edelliseen kalastus tarinaan. Eli muistelen  lapsuuden aikaisia kalastuskokemuksia Teiskon mökiltä.

Iskukoukuilla oli helppo saada saaliiksi haukia, talvella myös mateita. Iskukoukkua varten laitettiin ensin järveen metrin parin syvyyteen pitkä, päästä terotettu keppi pystyyn, hiukan vinoon. Tähän keppiin, yläpäähän,  sitten kiinnitettiin vahvalla karhunlangalla tai vastaavalla kiinni siimaluokki, johon taas puolestaan on kiinnitetty varsinainen iskukoukku siimoineen. Iskukoukkuun sitten syötiksi joku pikkukala, ahven tai särki yleensä. Tällaisella välineellä oli kyllä kesäisin hauki saaliina melko todennäköinen. Talvellakin joskus mökillä käytiin, ja silloin oli iskukoukun laittaminen vielä jopa helpompaa, kun ei tarvinnut erikseen pitkää keppiä pohjaan asetella, riitti kun laittoi pienemmän kepin poikittain kairatun reiän päälle.

 

Pitkälläsiimalla kalastus oli todella hieno ja mielenkiintoinen kalastusmuoto lapsuudessa. Koulun puukäsityötunneilla olin tehnyt pitkäsiimalaatikon. Siinä oli lautareunat ja hyttysverkkoa pohjana. Laatikon jokaisella sivulla oli 50 koloa tapseja varten, joten laatikolla oli mahdollisuus laittaa maksimissaan 200 koukun pitkäsiima. Syötiksi pitkäänsiimaan voi laittaa joko matoja, tai syöttikaloja. Valinta riippuu luonnollisesti melko paljon siitä, minkä kokoiset koukut on tapsien päässä. Tapsi on se lyhyt siiman pätkä, joka lähtee selkäsiimasta ja jonka toisessa päässä siis on koukku. Muistaakseni käytimme lapsuudessani kumpaakin vaihtoehtoa. Isommilla koukuilla, joissa oli syöttinä pikkukaloja tai kalan palasia, tavoittelimme mateita. Siima laskettiin ihan siihen omalle Ripolahdelle, syvänteen kohdalle. Alkupää oli lähellä Kiveä, joten ensimmäisiin koukkuihin odottelimme myös haukea tai isoa ahventa saaliiksi. Suurin osa siimasta oli kuitenkin syvänteen kohdalla. Ripolahden syvin kohtahan on 27 metriä syvä, vaikka kyseessä onkin melko pieni lahti. Muistini mukaan saalis oli kuitenkin pelkästään mateita, joita tuli kuitenkin useampi kappale. Muutama ihan reilun kokoinenkin. Silloin ei ollut käytössä ihan kahtasataa koukkua, reilut sata kuitenkin.

 

Muistiini on jäänyt myös kokeilu pienemmillä koukuilla, syöttinä matoja. Silloin siima laskettiin huomattavasti kauemmaksi mökistä, Koljonselälle, suunnilleen 3,5 kilometrin päähän. Erään saaren lähistöltä jatkettiin kohti syvempiä vesiä. Kokemaan tultaessa seuraavana aamuna oli edessä ikävä yllätys. Kahdessa alkupään koukussa, siis melko matalassa vedessä, oli matoon tarttunut pikkukala, ihan niin kuin oli tarkoituskin, mutta sitten oli käynyt niin että Kalalokki oli syönyt sen pikkukalan ja jäänyt puolestaan satimeen. Kyllä näiden kahden lokin lisäksi saatiin myös ihan toivottua saalista, ahvenia ja särkiä. Oli myös yksi hauki, joka oli syönyt madon syöneen pikkukalan. Ehkäpä niistä lokeista johtuen ei pitkääsiimaa sen jälkeen kovin ahkerasti käytetty, vaikka se muuten ihan mielenkiintoinen kalastusmuoto olikin.

 

Toinen hyvin mielenkiintoinen ja pikkupojalle jopa jännittävä kalastusmuoto oli tuulastus. Tuulastusta harrastettiin loppukesästä tai syksyllä, sitten kun yöt olivat riittävän pimeitä. Sään piti oli tyyni, muuten ei pinnan alle nähnyt riittävän hyvin. Tuulastuslamppuna käytettiin kaasulamppua, jonka päälle laitettiin emalinen pesuvati nurinpäin. Näin saatiin valo kohdistettua alaspäin ilman että se häikäisi veneessä olijoita. Saalista saatiin lähes joka kerralla, lähinnä haukia. Välillä kävi niinkin hauskasti, että pikkukala hyppäsi suoraan veneeseen. Valoa kohti oli ilmeisesti kova hinku. Eivät tuulastussaaliit koskaan kovin isoja olleet, mutta ihan hauskaa puuhaa se oli joka tapauksessa. Kovin kaukana ei näillä reissuilla käyty, pysyteltiin ihan oman Ripolahden ja läheisen Haikanlahden alueella.

 

Melko montaa kalastusmuotoa on tullut kokeiltua myös aikuisiällä. Joko Näsijärvellä, Saarijärvellä (Nummi-Pusulan sellaisella) tai vaikkapa Jäämerellä. Näistä kokemuksista kertoilen ehkä sitten joskus toisella kertaa.